Polkuja ja pannukahvia

Matkamme kulki yhä pohjoisemmas, ja oli tarpeen saada vietettyä yö Sallassa. Viime vuonna perustettu Sallan kansallispuisto näytti kartalla potentiaaliselta yöpaikalta, koska se sijoittuu Kuusamon ja Sallan välisen tien molemmin puolin. Ei siis olisi edes pakko kävellä pitkästi, maisemien katselu kun ei ollut nyt tavoitteena. Kaunisharjun kohdalla tien molemmin puolin näytti olevan laavuja.  Kolmiloukkosenvaaran laavu ja tuliterät pitkospuut. Levähdysalueelle illansuussa saavuttuamme katsoin parhaaksi lähteä itsekseni kirmaamaan muutaman sadan metrin päässä olevalle Kolmiloukkosenvaaran laavulle. Palasin autolle raportoimaan, että paikka oli tosi mukava, mutta mahdollisia telttapaikkoja oli rinteessä vain yksi ja sekin epätasainen. Järven toisella puolella kyllä näkyi toinen laavu, joka oli tasaisemmalla maalla. Kävimme kuitenkin mieheni kanssa seuraavaksi tiedusteluretkellä alhaalla Kaunisharjun laavulla. Siellä ei ollut telttapaikkoja ensinkään mutta kovat rakennustyömaat kyllä. Sall

Poukkoilevan reissumme odotetuin osuus oli omalta osaltani Hossan kansallispuisto. Värikallion ikivanhat kalliomaalaukset oli nähtävä, tuli taivaalta mitä tahansa. Julma-Ölkky tuli toivelistalla hyvänä kakkosena. Myös maastopyöräilyyn ja melontaan olisi kansallispuistossa mahtavat puitteet. Vettä kuitenkin satoi, ja toivelista kutistui Värikallioon ja siihen, että saisi sen jälkeen retkeilykamppeet kuivaksi.   Saavuimme myöhään iltapäivällä Hossaan. Ajoimme Julma-Ölkyn parkkipaikalle siinä toivossa, että Värikalliolta palatessamme jaksaisimme kävellä Julma-Ölkyn reittiäkin jonkin matkaa. Pisko oli niin sanotusti herkässä, kun lähdimme vaeltamaan Ala-Ölkyn laavua kohti yöretkikamppeet mukanamme. Reitti alkoi ihanan helppona sorapolkuna mutta vaihtui pian kuluttavaksi kivikoksi. Maisema Ala-Ölkyn järvelle oli kaunis. Polku kulki sen jyrkän rannan tuntumassa koko matkan. Melkein kolmen kilometrin matka oli tyssätä lapsen nälkäkiukkuun muutama sata metriä ennen määränpäätä. Pienen tankkauk

Suomen korkeimpiin vesiputouksiin kuuluva Hepoköngäs jää sen verran kauas valtaväylistä, että täytyi oikein erikseen perehtyä, miten sinne pääsee. Noin 24-metrinen putous sijaitsee Puolangan kunnan alueella Puolangalta Suomussalmelle johtavan tien varressa. Opasteet olivat hyvät ja parkkipaikalla oli tilaa. Satoi reippaasti. Autokuntamme oli kovasti lounaan tarpeessa, joten otimme ruuanlaittovälineet reppuun ja lähdimme taittamaan 600 metrin matkaa könkäälle.   Könkään yläpuolisella puolikodalla laitoimme ruuan tulille ja tutkimme lähiympäristöä. Oikealta johti portaat alas, mutta sieltä ei ollut minkäänlaista näkymää putoukselle. Puolentoista kilometrin mittaiselle geopolulle siitä sen sijaan olisi päässyt. Juuri kun saimme syötyä, sade yltyi entisestään. Jatkoimme matkaa Heinijoen yli putouksen alapuolelle. Puolivälin katselutasanteelta oli jo upeat näkymät könkäälle. Samalla tasanteella oli tieto, että köngästä on alun perin nimitetty ”Hevonpersieksi” - lieneekö putouksen muodolla o

Tämän kesän pohjoisen reissulla oli tarkoitus katsella sellaisia Pohjois-Pohjanmaan, Kainuun ja Etelä-Lapin paikkoja, joissa ei "ikinä" ehdi pysähtyä. Se, että yritin päästä perheen kanssa matkaan suuremmitta suunnitelmitta, tarkoitti sitä, että suunnitelmia kehkeytyi vähitellen kaksin kappalein ja niiden päälle vielä sään ja seuralaisten tarpeitten mukainen kolmas. Yhä jäivät kokematta mm. Korouoma ja Riisitunturi, mutta seuraavissa blogikirjoituksissa käväistään sentään Rokualla, Hepokönkäällä, Hossassa ja Sallassa. Sääennusteet reissumme ajalle näyttivät siltä, että sadetta oli siedettävä. Onneksi teltan ja riippumaton tarpin säänkestävyys testattiin jo Repovedellä alkukuusta! Taivas oli harmaa, kun saavuimme Rokuan kansallispuistossa Pitkäjärven parkkipaikalle myöhään iltapäivällä. Vaihdoimme sateen kestävää vaatetta päälle ja lähdimme 800 metrin taipaleelle järven rantaan. Jääkausi oli kohdellut maastoa lempeästi. Hiekka muodosti loivasti kumpuilevia pintoja, joiden pääl

Lapsi, joka ei aikonut vaeltaa enää koskaan, alkoi talvella kysellä, mihin tämän kesän vaellus tehtäisiin. Siitä alkoi hauduttelu, jonka aikana käytiin läpi kohteita ja kokoonpanoja. Lopulta ajankohta asettui niin, että 6-vuotiaskin otettaisiin mukaan. Koska viime kesänä varmistuin siitä, että en lähde yksin kahden lapsen kanssa vaellukselle, idea Kouvolan ja Mäntyharjun alueella sijaitsevasta Repoveden kansallispuistosta esiteltiin mummille. Niin oli kokoonpano valmis, ja reittikin hahmottui varsin nopeasti. Työsuhde-etunani on kolmen hengen telttoja, mutta hankin viime syksyn alennusmyynneistä riippumattoretkeilytarvikkeita. Tämän alkukesän homma on ollut opetella nukkumaan matossa. Toisaalta en järin hyvin nuku teltassakaan, joten samapa tuo, miten sitä retkellä yönsä viettää.   Ensimmäinen vaelluspäivä Sääennusteet lupailivat poutaantuvaa, mutta malttamattomina lähdimme matkaan jo viimeisenä epävakaisena päivänä. Automatkalla Suomen sydämessä satoi reippaasti, mutta Lapinsalmen py