Polkuja ja pannukahvia

Hikisen hellejakson jälkeen juhannusaatto valkeni aurinkoisena ja tuulisena mutta vain 20-asteisena. Suunnitelmat päivästä meren rannalla vaihtuivat säätyypin muututtua lähimatkailuun omassa kunnassa. Teimme runsaat eväät ja suuntasimme Jurvaan Lintunevalle, keskustan köysipuistoon ja Säläisjärven hiekkarannalle. Lintuneva on ollut viime aikoina useaan otteeseen paikallisjulkisuudessa. Kansanliike pelasti sen turvetuotannolta, ja nyttemmin se on yksityisen omistama luonnonsuojelualue. Lintuneva sijaitsee Jurvasta Kauhajoelle mennessä aivan Teuvan rajalla oikealla puolen tietä. Viitoitus ei ymmärrettävistä syistä ole mitenkään silmiin pistävä, mutta karttasovelluksen avulla löysimme perille. Jätimme auton tien vasemmalle puolelle, missä on laavu ja hyvin pysäköintitilaa. Sadan metrin päässä toisella puolen tietä koivuun ripustettu kanteleen muotoinen kyltti merkkaa pitkospuiden lähtöpisteen.   Lintunevalle on rakennettu 750 metrin pituinen pitkospuureitti. Lenkin lyhyys arvelutti, mutta

Alkukesän vapaapäiviin oli ladattu odotuksia lasten kanssa tehtävästä telttaretkestä. Nuorempikin heistä, 6-vuotias, on lähdössä tänä kesänä vaellukselle, ja siksi on luotava meille molemmille uskoa siitä, että hän pärjää. Etsinnässä oli parin tunnin ajomatkan säteellä kohde, jossa olisi käveltävää, vaihtelevia maisemia ja jonkinlaisilla mukavuuksilla varustettu leiripaikka. Tällaiseksi valikoitui Vöyrillä Maksamaan alueella sijaitseva Västerö, jota olin toki kartalta tiiraillut ennemminkin.   Västerön ulkoilualueella on merenrantapolkua pidemmästikin, mutta meille sopiva oli Söderskatanin seutu alueen eteläpäässä. Tämäkin on rannikkomme kätkettyjä helmiä; mitään viittoja ei ollut ennen kuin lopulta pikitieltä kapealle hiekkatielle kääntyessä. Jätimme auton illansuussa parkkipaikalle ja luimme ilmoitustaululta punkkivaroituksen. Kuuliaisesti vedimme sukat housunlahkeitten päälle.   Määränpäämme oli kilometrin päässä sijaitseva Söderskatan, mutta vaellustunnelmaan päästäksemme lähdimme

On jo tainnut tulla tavaksi kävellä Kurikan ja Kauhajoen välillä virtaavan Lohiluoman varteen kevään taittuessa kesäksi. Tällä kertaa lähdin ystävän kanssa kiertämään 7,2 kilometrin pituista Lohiluoman jotosta, joka on yksi neljästä toisiaan viistävästä polkulenkistä Hakunin ja Korvenkylän alueella Kurikassa. Ajankohdan valinnalle on selkeä syy: luoman varressa keltaisena hehkuvat rentukat!   Keskustasta tullessa on kätevä jättää auto Hakunin hiihtokeskuksen parkkipaikalle osoitteessa Hakunintie 77. Latupohjien risteillessä täytyy vähän katsoa karttaa, että tulee lähteneeksi oikealle, kapealle metsäpolulle. Reittiä on kyllä merkitty puihinkin punaisilla täplillä, mutta ne eivät olleet enää kovin kirkkaasti näkyvissä. Hiihtokeskuksen kallioitten jälkeen laskeudutaan peltojen keskelle. Pian vasemmalle puolelle jää Hakunin kotieläintila. Kovin oli hiljaista. Vain komea vuohi tuli aitauksensa toisesta päästä juoksujalkaa luoksemme, kun kuljimme ohi. Pian kotieläintilan jälkeen olisi pitäny