Pohjoisen poluilla 3/4: Värikallio Hossan kansallispuistossa

Poukkoilevan reissumme odotetuin osuus oli omalta osaltani Hossan kansallispuisto. Värikallion ikivanhat kalliomaalaukset oli nähtävä, tuli taivaalta mitä tahansa. Julma-Ölkky tuli toivelistalla hyvänä kakkosena. Myös maastopyöräilyyn ja melontaan olisi kansallispuistossa mahtavat puitteet. Vettä kuitenkin satoi, ja toivelista kutistui Värikallioon ja siihen, että saisi sen jälkeen retkeilykamppeet kuivaksi.

 

Saavuimme myöhään iltapäivällä Hossaan. Ajoimme Julma-Ölkyn parkkipaikalle siinä toivossa, että Värikalliolta palatessamme jaksaisimme kävellä Julma-Ölkyn reittiäkin jonkin matkaa. Pisko oli niin sanotusti herkässä, kun lähdimme vaeltamaan Ala-Ölkyn laavua kohti yöretkikamppeet mukanamme. Reitti alkoi ihanan helppona sorapolkuna mutta vaihtui pian kuluttavaksi kivikoksi. Maisema Ala-Ölkyn järvelle oli kaunis. Polku kulki sen jyrkän rannan tuntumassa koko matkan.

Melkein kolmen kilometrin matka oli tyssätä lapsen nälkäkiukkuun muutama sata metriä ennen määränpäätä. Pienen tankkauksen jälkeen jaksoimme kaikin kuitenkin viimeiset askeleet. Olimme jo sopineet, että jos laavu on vapaa, yövymme siellä. Se olisikin ensimmäinen laavuyö meillä kaikilla! Se myös nopeuttaisi lähtöä aamulla, kun ei olisi telttaa ja riippumattoa pakattavana. Laavulle saapuessamme totesimme sen tyhjäksi, ja laitoin ruuan kiehumaan.

Illalla tein lähtöä 1,5 kilometrin päähän Värikalliolle, kun poikanikin innostui lähtemään mukaan. Sade oli tauonnut, ja oli mukava kulkea ilman kantamuksia ja nauttia kauniista luonnosta kahdestaan. Askel oli täydellä vatsalla kevyt, ja pian olimme Värikallion keittokatoksella. Paikalla oli pari telttaa. Jatkoimme reittiä kalliomaalauksia kohti. Maalaukset ovat pystysuorassa kalliossa järvellä, joten ne on täytynyt maalata veneestä tai jäältä käsin. Nykyisin niitä pääsee ihailemaan tukevalta ponttoonisillalta. Erityisen ilahduttavaa Värikallion tuhansia vuosia vanhoissa maalauksissa on se, että niistä hätäisempikin löytää selkeitä ihmis- ja eläinhahmoja. Yritimme 11-vuotiaan kanssa kuvitella, millaista niiden maalaajien elämä on aikanaan ollut. 

 

Paluumatkalla yritimme reitin korkeilla kohdilla saada yhteyttä ulkomaailmaan, mutta kenttä oli huono silloinkin, kun sitä ylipäänsä oli. Leirissä odotti petien teko laavuun. Alusta oli kova, mutta puhallettavan makuualustan lisäksi taittelin riippumaton aluspeiton alleni nelinkerroin. Arvelin, että yö olisi laavussa kylmä, kun ei olisi telttakangasta pitämässä lämpöä. Miten väärässä olinkaan! Sittenkin, kun nuotio oli sammunut, tuskailimme liian lämmön kanssa. Hyttysiä ja muita hyönteisiä oli liikkeellä vain vähän, mutta yöllä ne löysivät luoksemme kaikki. Pidin silkkilakanaa kasvojeni päällä, mutta lasten otsassa ja poskissa oli aamulla hyttysenpistoja vieri vieressä.

Yöllä satoi, aamulla satoi. Laavulta lähtiessämme ei sitä vastoin satanut. Paluu sujui ihmeen kevyesti, vaikka kukaan meistä ei ollut nukkunut järin hyvin. Seuraavaksi yöksi oli varauksessa mökki Hossanportissa. Kuivat oltavat, sauna ja lättykestit olivat parasta luksusta, mitä saatoimme reissumme kahden sateisen luontoyön jälkeen kuvitella. Julma-Ölkky ja Hossan muut hienot aktiviteetit jäisivät seuraavaan kertaan.