Polkuja ja pannukahvia

Lähdimme tässä eräänä päivänä tukalaa hellettä pakoon Vaasan suuntaan merenrannalle. Kotoa lähtiessä tarkka määränpää oli vielä epäselvä, mutta matkan varrella se hahmottui Mustasaaressa sijaitsevaksi Björköbyksi. Päivä oli aurinkoinen, mutta Raippaluotoon tullessamme lämpö oli pudonnut jo usealla asteella ja tuuli kovaa. Päätimme pysäköidä auton Svedjehamnin satamaan ja nauttia eväät ensi tilassa. Hämmennys oli suuri, kun pysäköintialueelle oli sitten viime näkemän ilmestynyt pysäköintiautomaatti. Kahden euron vähimmäispanostuksella olisi saanut pysäköidä neljä tuntia. Kaivoimme kukkarot, mutta kolikkosaaliina oli vain 60 senttiä. Niin pientä summaa kone ei huolinut. Parkkipirkon vierailu vaikutti yhtä epätodennäköiseltä kuin maksullinen pysäköintikin puolen tunnin matkan päässä lähimmästä kaupunkikeskustasta oli vaikuttanut, mutta järkytyksissämme päätimme sittenkin suunnata etsimään uimarantaa. Viitan olimme nähneet juuri ennen satamaa. Hiekkatie johdatti meidät mukavan näköi

Sukulointireissulla tuli tilaisuus tehdä maastopyörälenkki  Pieksämäen Vedenjakaja-reitistöllä . Kyseessä on uusi, kaikkiaan 75-kilometrinen ulkoilureitistö, joka uusien polkujen lisäksi hyödyntää toki vanhojakin. Vaeltajille ja maastopyöräilijöille on tarjolla toisistaan erillisiä eri mittaisia ympyräreittejä. Takaisin ei siis tarvitse palata samaa reittiä kuin on lähtenyt. Ympyrät liittyvät yhdysreiteillä toisiinsa, joten lenkistä on helppo muotoilla itselle sopivan mittainen. Taukopaikkoja polkujen varrella on runsaasti. Olin bongannut reitistön kartasta 12,6 kilometrin mittaisen Mtb Partaharju -lenkin, joka on luokiteltu keskivaativaksi. Paikallisoppaakseni lähti mieheni veli, jota suomalaisessa sukulaisterminologiassa elähdyttävästi kydyksi kutsutaan. Lähdimme liikkeelle frisbeegolfkentän harjumaisemista ja kiersimme reittiä myötäpäivään. Alussa polkuja risteili tuhkatiheään ja piti olla tarkkana seuraamassa sinisiä reittimerkkejä. Itä-Suomessa jo pelkästään järvimaisema