Polkuja ja pannukahvia

Tänään oli sopiva tilaisuus pakata kolme sukupolvea autoon ja suunnata nokka kohti Kurikan etelärajaa ja Navettavuorta. Sitä on useampikin paikallinen suositellut, kun on perheemme retkeilytaipumuksesta kuullut. Kurikassa oli kaunis poutapäivä, mutta etelässä taivas näytti olevan yhtä laajaa ukkospilveä. Ajoimme kolmostietä Koskuelle ja lähdimme Yli-Vallia kohti. Käännyimme Kihniölle, ja tie ylitti pian rautatien. Heti sen jälkeen oli tien vasemmalla puolella sopiva levike auton pysäköintiin. Matkaa Kurikan keskustasta tuli viitisenkymmentä kilometriä.   Navettavuorta kohti lähti hyvä traktorin tai maastoautonkin mentävä tieura. Sadepilvet pysyttelivät juuri ja juuri Peräseinäjoen ja Kihniön puolella, mutta maa oli märkä. Pian tie haarautui, ja kuulemma molempia haaroja pitkin pääsisi samaan paikkaan. Valitsimme sen, joka näytti menevän suoraan vuoren laelle. Voimakas humina paljasti, että pian vuoren editse suhahtaisi juna. Maasto oli kaunista jäkälikköä ja mustikkavarvikkoa. Pian näi