Polkuja ja pannukahvia

Viikonlopun vapaapäivälle oli toiveissa retki perheen kanssa. Suunnittelimme jopa yöretkeä, mutta koko läntisen Suomen vuokratuvat olivat varattuja. Niissä olisi ollut mukavat oltavat vähemmän retkeilyfriikkienkin perheenjäsenten yöpyä. Sen sijaan oman kunnan alueella oleva Särkisen autiotupa avattiin koronasulun jälkeen juuri muutamia päiviä sitten. Koska automatka Kurjen kierroksen lähtöpisteeseen Jurvan Peräkylään olisi vain puoli tuntia, päätimme lähteä kahdella autolla niin, että mies ja nuorempi lapsi lähtisivät illalla kotiin ja minä jäisin 9-vuotiaan kanssa autiotupaan yöksi. Pakkasin siis huolellisesti yöpymiskamppeet ja tavallista paremmat päivällistarvikkeet. Iltapäivällä Peräkylän parkkipaikka oli melkein täynnä autoja. Olikohan joku muukin saanut saman idean? Heti parkkipaikalta pääsimme pitkoksille ja suomaisemaan. Vähän matkan päähän suolammelle oli kokoontunut joutsenia suunnittelemaan varsin äänekkäästi muuttomatkaansa. Kävelymatkaa Särkiseen oli kaksi kilometriä, s

Vaelluksesta jäi sellainen nälkä, että oli toivottavaa päästä vielä tänä syksynä yöretkelle. Luin inspiraatioksi Jenni Räinän Kulkijat - naisia metsissä, soilla ja tuntureilla ja Liisa Louhelan Sata yötä ulkona. Ensimmäinen jätti päällimmäiseksi ajatuksen luonnonsuojelusta ja lähiluonnon merkityksellisyydestä. Jälkimmäisessä perheenäiti otti vastaan haasteen nukkua vuoden aikana sata yötä ulkona. Jos sellaiseenkin joku pystyy, niin kai itsekin pystyisin irrottamaan yhden yön omalle reissulleni.  Teltassa on nyt nukuttu, joten olisi aika kokeilla jotain muuta. Taivasalla? Laavussa? Jostakin tuli mieleen vanha unelma: yö Kauhanevan lintutornissa Kauhanevan-Pohjankankaan kansallispuistossa. En ollut ennemmin nukkunut ulkona yksin, joten oli vaikea arvailla, miten pärjäisin. Porukassa ei pelota, mutta yksin ollessa vilkas mielikuvitukseni saattaisi saada vaikka mitkä pimeän pedot irti. Olin kuitenkin haastanut itseni eikä perääntyminen tullut kysymykseen. Yöksi oli luvassa nolla astetta