Polkuja ja pannukahvia

Kesän perhelomamme suuntautui Kalajoelle. Olin etukäteen löytänyt netistä parinkymmenen kilometrin mittaisen Siiponjoen luontopolun varteenotettavana vaihtoehtona maastopyörälenkille. Reitin GPX-jälki löytyy jalki.fi-sivulla. Siiponjoen varsi sai suosituksia myös, kun kyselin Facebookissa sopivaa ajettavaa 8-vuotiaan kanssa. Luontopolulle lähdin aamusta yksinäni. Mökiltä oli viiden kilometrin matka Tapion Tuvalle reitin alkuun. Kesäpäivä oli aurinkoinen mutta tuulinen - oikein sopiva metsässä ajamiseen siis! Valtatien varresta polkaisin kuivaan kangasmaastoon suloiselle, hiekkapohjaiselle mutta kuitenkin kovalle polulle, jollaisesta kotipuolessa voi vain unelmoida. Pitkospuista oli alkumatkasta lyhyt näyte, mutta näytti siltä, että lenkki olisi äkkiä tehty. Pitkospuita alkoi kuitenkin olla enemmänkin. Alkuun niiden vieressä pystyi näin kuivana aikana ajamaan. Suoalueilla oli kuitenkin kuljettava pitkoksilla joko märkyyden tai pusikkoisuuden takia. Toisinaan oli ihan hyvä ajaa,

Koronapandemian takia esikoisen kanssa kahden tehtäväksi suunniteltu kaupunkireissu vaihtui telttaretkeksi. Kohde oli itsestäänselvä: Storsandin suojeltu hiekkaranta Uudessakaarlepyyssä. Vietimme siellä viime kesänä yhden hellepäivän, ja ranta oli aivan täynnä väkeä. Siksi en oikein tiennyt, mitä odottaa tältä alkukesän retkeltä. Emme olleet vielä tehneet yhteistä telttaretkeä takapihaa kauemmaksi, ja lisäksi muistin juuri ennen retkeä, etten ole koskaan itse käyttänyt trangiaa, vaikka olen sen käyttöä kyllä läheltä todistanut. Retki vaati siis hieman henkistä valmistautumista. Kun säiden ja vapaapäivien puolesta sopiva ajankohta koitti, sangen nopeasti olivat kasassa teltta, makuupussit ja -alustat, retkimuonat, trangia ja muut tarpeelliset varusteet. Rinkka veteli viimeisiään, mutta kävelymatka ei olisi pitkä. Parin tunnin ajomatkasta viimeinen osa taitettiin Google Mapsin avulla, ja saapuessamme näky oli ihmeellinen; parkkipaikka oli tyhjä! Näkymä rannalla oli yhtä ihmeellinen. Vi

Kuluneen kevään ja alkukesän aikana on tullut bongattua niin mukavia uusia retkikohteita, että on pakko murtautua blogihiljaisuudesta esiin! Lähellä olemme retkeilleet ennenkin, mutta koronakevät on estänyt kaikenlaiset haikailut yhtään kauemmaksi ja laittanut tutkimaan lähialueen karttaa tositarkoituksella. Luomaistenkallion olen pannut kohteena merkille jo kauan sitten, mutta nyt aika oli kypsä retkelle lasten kanssa. Isompi on nyt 8- ja pienempi 3-vuotias, ja pienempikin jaksaa kävellä jo hämmästyttäviä matkoja. Tosin voimatkin saattavat loppua aivan yllättäen kesken reissun. Onneksi ne myös palautuvat nopeasti lyhyellä kantamisella. Reppuun pakattiin kevyt välipala, suunnattiin auto Ilmajokea kohti ja parkkeerattiin Lahdentien tuntumaan Myllylammen jälkeen. Luomaistenkallio osuu Seinäjoen ja Kurikan välillä kulkevan Ilkanpolun varteen. Lahdentieltä viitat ja keltaiset maalimerkinnät puissa ja kallioissa olivat hyvät ja selkeät. Polku alkoi leveänä, kuivana ja kallioisena.