Kanootilla Kyrönjoella

Kurikkaan on kesäaikaan helppo lähteä tutustumaan vesiltä käsin, ellei kanoottiin nousu hirvitä. Kanootin vuokra maksetaan jäätelökioski Torin Tötteröön, josta saa mukaan pelastusliivit, melat ja avaimen urheilukentän rannassa sijaitsevan kanootin lukkoon. Etelä-Pohjanmaa ei sattuneesta syystä ole vesiurheilun keskuspaikkoja - aika vähän täällä on melottavaakaan. Jos Kurikka jostain vesiurheilusta on tunnettu niin vesihiihdosta, jota täällä harrastetaan jopa SM-tasolla.

Kurikan kirkko Kyrönjoesta nähtynä.

Urheilukentän rannasta lähtiessä reitin valitseminen ei ole kovin vaikeaa. Voi lähteä myötävirtaan Koskenkorvan padon suuntaan tai vastavirtaan Jyllinkoskea tai Pitkäkoskea kohti. Joen virtaus vaihtelee sen mukaan, juoksutetaanko Pitkämön tekoaltaasta vettä vai ei; harvemmin sitä kesäaikaan on kuitenkaan tarve ainakaan pitkään juoksuttaa. Melominen vastavirtaankin on siis hyvin leppoisaa hommaa.

Meillä oli retkellämme mukana ensikertalainen, 11-vuotias poikamme. Kurikan kaupunki tarjoaa koululaisille puhelimeen Nuorisopassi-sovelluksen, jonka etuna saimme tällä kertaa kanootin ilmaiseksi käyttöömme. Reittisuunnitelmakin oli selvä: Jyllinkosken patoa kohti sähkölaitosmuseon rantaan ja takaisin.

On satanut paljon, joten vettä oli joessa paljon. Käymme mieheni kanssa melomassa yleensä kerran kesässä, joten taas alkumatka meni muistellessa, miten homma oikein toimii. Onneksi joki on niin leveä, että ohjausta ehtii ottaa haltuun olematta heti rantapusikossa. Pian pääsimme vauhtiin niin, että ehdimme ihailla kukkivia, vehreitä rantoja. Mökkejä on joen varressa useita. Mielenkiintoisin sijainti on sillä, joka on Jalasjoen ja Kauhajoen haarassa. Joen rannat ovat paikoin hyvinkin jyrkät, ja aina joskus rantatörmää sortuu jokeen. Nytkin näimme melko tuoretta sortumaa.

 

Rannan sortumaa.

Kolmen vartin melonnan jälkeen olimme 2,6 kilometrin päässä Jyllinkoskella. Sidoimme kanootin laituriin ja pidimme evästauon rannalla. Poika oli haltioissaan uskaltauduttuaan itsekin kokeilemaan melomista. Ketään muita liikkujia ei joella ollut, joten pääsimme aivan omaan maailmaamme veden pinnassa lipuessamme. Ja miten erilaisen kuvan omasta paikkakunnasta saa vesiltä käsin!

Sähkölaitosmuseon kanoottilaiturissa Jyllinkosken alapuolella.

Paluu myötävirtaan meni puolessa tunnissa. Emme malttaneet lopettaa vielä urheilukentän kohdalla vaan teimme pienen kierroksen joen alajuoksulla. Vesihiihtäjien merkkipoijuilla oli hyvä testata, miten hyvin ohjauksemme oli matkalla hioutunut. Osui!