Kajakkiretki Rahjan saaristoon

Aiemmin kesällä tapasimme Repovedellä melojia, jotka olivat kahden yön vaelluksella varsin kevyellä melontakokemuksella. Melonta on laji, jota mielelläni harrastaisin, jos asuinpaikkani olisi runsasvesistöisempi. Keski-ikäisen elämäni varrella olen kokeillut kajakkia vain pari yksittäistä kertaa, mutta lyhyitä kanoottiretkiä harrastamme Kyrönjoella kerran kesässä. Sen verran melonta on kotona ollut tänä kesänä puheissa, että kävimme pari viikkoa sitten 11-vuotiaan poikani kanssa kokeilemassa kajakkikaksikkoa eli kaksin melottavaa kajakkia ohjatusti Seinäjoella. Kun melontakärpänen puraisi häntäkin, aloin tositarkoituksella selvittää, pääsisimmekö vielä tänä kesänä yhden yön melontaretkelle.

Retki järjestyi Kalajoelle, missä ystäväpariskuntamme asuu. Perämeressä Kalajoella sijaitsee upea Rahjan saaristo, jonne Metsähallitus on rakentanut kaksi autiotupaa. Saarista löytyy myös useita laavuja ja kevyempiä tulipaikkoja. Kajakit saisimme huokeasti Kalajoen Ladulta, jonka melontatarvikevarasto parkkipaikkoineen on Konikarvossa aivan meren ääressä. Ystävämme järjestivät puitteet kuntoon ja olivat lähdössä kanssamme vesille. Itse ei tarvinnut siis suunnistaa, mutta kajakin pakkaamiseen syvennyin YouTubessa etukäteen. Vesitiiviit säilytystilathan ovat hyvin rajalliset, ja turvallisuuden takia jalkatilojen varaan ei kannata kovin paljon laskea. Kajakin mahdollisesti kaatuessa on täysi työ saada edes itsensä takaisin kyytiin. 

Ensimmäinen päivä

Meidän kajakkimme oli kahdesta kaksikosta parempi mutta pienempi. Umpinainen pakkaustila oli niin pieni, että sinne eivät mahtuneet edes kahden hengen riippumattotarvikkeet. Jalkatiloihin oli pakko laittaa juomavesivarastot ja muita kastumisen kestäviä tarvikkeita pienissä nyssyköissään. Olen pakkaamisen suhteen varsin minimalistinen, mutta pakkaustilaa oli silti laajennettava ystävien kajakkiin.Olimme ajaneet Kalajoelle lapsen koulupäivän jälkeen. Kello oli jo seitsemän illalla, kun pääsimme vesille. Koululaisen laskeuduttua jo arkirytmiin oli selvää, että kovin pitkälle ei sinä päivänä melottaisi. Lähdimme etelään kohti Kuusimällän saarta, jossa on laavu korkealla kallion päällä. Oli hyvä, että lapsen kanssa yhteinen melontakokemuksemme oli Seinäjoesta, jossa oli tuolloin kova virtaus. Melonta tuntui melko tyynessä meressä helpolta.

Merenpinta oli runsaiden sateiden jälkeen korkealla. Kuusimällään olisi ollut vaikea rantautua eikä meillä ollut siihen tarvettakaan. Jatkoimme Lintulahdella etelään. Yhdellä saarella oli lampaita laiduntamassa. Rahjan saaristossa on hyvin monenlaisia saaria pienistä ja karuista kallioluodoista vehmaisiin sienimetsiin. Maa kohoaa, vedet madaltuvat ja merenlahdista muodostuu pieniä järviä. Alueella kulkee syviä veneväyliä, mutta matalikoilla saa olla tarkkana, ettei törmää kiveen - tai karauta sellaisen päälle keinumaan, niin kuin toiselle kaksikolle kävi.

Alkoi sataa. Merenpinnasta tuli aivan tyyni, ja tavallaan oli hyvä meloa. Lapsella kuitenkin alkoi tulla märillä vaatteilla kylmä etenkin, kun hän ei jaksanut enää meloa. Toivoimme pääsevämme yöksi Koivukarin autiotupaan, mutta kiertäminen sinne ison saaren pohjoiskautta tuntui liian kovalta urakalta sille illalle. Ystävillämme oli kuitenkin tiedossa oikoreitti, jolla kajakkeja pitäisi kylläkin kantaa muutama kymmenen metriä. Omat jalkani olivat kajakin ahtaissa jalkatiloissa jo niin puutuneet ja kädet melonnasta väsyneet, että urheilumuodon vaihto tuntui reilun viiden kilometrin jälkeen suorastaan tervetulleelta.

Ystävien työnjaossa toinen luki karttaa ja toinen keskittyi melomaan. Pääsimme ruovikoituneen, matalan ja kivisen merenlahden ääreen. Tuonneko? Ystävät menivät edeltä näyttäen suuntaa ja bongaten pinnanalaisia kiviä. Yllättävän hyvin ruokojen seassa pääsi; onneksi vesi oli tavallista korkeammalla! Paikan nimi näyttää kartalla olevan Viinakari. Kertookohan se jotakin paikan historiasta? Vähän matkan päässä rantauduimme kapealle kannakselle. Voi miten vaikea oli päästä vedenrajasta ylös! Keho oli todellakin hieman toisenlaisen liikkeen tarpeessa. Jaloittelimme hetken, ihailimme upeaa sateen jälkeistä taivasta ja kannoimme sitten kajakit kymmenen metriä kannaksen toiselle puolelle. Jäljellä oli enää 400 metrin matka saaren länsirannalle Koivukarin taukopaikalle.

Sateen jälkeistä taivasta Viinakarinsalmella.

Koivukariin oli rantautunut moottorivene. Isä kalasti lapsineen. He kuitenkin lähtivät pian. Autiotupa oli tyhjä, joten riisuimme märät kamppeemme sinne. Kamiinassa paloi tuli jo siinä vaiheessa, kun itse vasta ehdin ajatella sen sytyttämistä. Tuvassa oli kaksi kerrossänkyä, joissa oli oikein patjat. Laitoin omat ja lapsen yöpymiskamppeet valmiiksi ja aloin laittaa iltapalaa. Sateli taas hiljalleen. Näille päiville oli luvattu runsaasti tähdenlentoja ja taivaskin oli selkenemään päin, mutta lapsi oli väsynyt. Hän nukahti alapedille. Yläpedillä kamiinan vieressä lämpö oli iltayöstä lempeä kuin kotisaunassa.

Koivukarin rannassa.

Toinen päivä

Aamuyöstä havaitsin luomieni raosta auringonpaisteen. Vaikutti hyvältä! Tarkoitus oli tänään meloa vähän pidempään, kuitenkin niin, että ehtisimme ajaa yöksi kotiin. Jatkoin torkkumista. Aamusta, kun odottelin lapsen heräävän, mietiskelin päivän ohjelmaa. Olimme haaveilleet käyvämme Hevoskarissa, joka on vanha hylkeenpyytäjien ja kalastajien tukikohta saariston länsilaidalla. Siellä olisi mm. mielikuvitusta kutkuttava jatulintarha. Ylävartalossa tuntui kuitenkin siltä, että tavoite olisi tällä kokemuksella liian kunnianhimoinen. Ulkona paljastui, että tuulikin oli niin kova, että avomerelle ei olisi asiaa. Myös saaremme kiertäminen eteläpuolelta olisi vaatinut niin pitkän pätkän avomeren aallokon armoilla olemista, että hylkäsimme senkin ajatuksen.

Koivukarin neljän hengen autiotupa.

Kajakit pakattuamme lähdimme paluumatkalle saaren pohjoiskärjen kautta. Vesille päästyämme vatsassa muljahti. Aallot tosiaan olivat vähän toista luokkaa kuin edellisiltana! Tämä oli nyt varmaan se kohta, kun piti vain muistaa olla rentona eikä taistella kehollaan aaltoja vastaan. Veneväylällä meni moottorivene. Millaiset laineet se nostaisi? Oliko valmistauduttava kääntämällä keula veneen peräaaltoja kohti? Olosuhteiden rauhoituttua antauduimme myötätuulelle. Aallot kuljettivat meitä aivan oikeaan suuntaan - ja lujaa.

Saaren pohjoispuolella meitä tervehti avomeri. Tuuli tuli onneksi saaren suunnasta, mutta aallot olivat siitä huolimatta ihan kunnolliset. Olimme veneväylällä tai ainakin ihan sen vieressä. Lapsi nautiskeli edessäni ja meloi, kun jaksoi. Aaltojen keinuttaessa kajakkia sivusuunnassa vatsassani muljahti taas. Ranta oli onneksi lähellä. Kysyin lapselta, eikö häntä yhtään pelota. ”Ei. Miksi pelottaisi?” Niinpä. Olihan hänellä kaikkivoipa äiti. Kehotin kuitenkin laittamaan melan veteen, että pääsisimme nopeammin pois avomereltä ja veneväylän äärestä. Viritin matkalauluksi ”Mikki Hiiri merihädässä”.

 

Saaren itäpuolella merenkäynti vähän hiljeni, mutta tuuli oli vastaan. Suunta oli suoraan etelään. Töitä sai tehdä tosissaan, ja siltikin vain matelimme. Ystävät meloivat kaukana edellä, ja käteni huusivat armoa. Välillä piti tarkistaa, että emme ainakaan taaksepäin olleet menossa. Tekeminen onneksi helpottui, kun pääsimme matalammille vesille ja vähän tuulelta suojaan. Pitkä-nimisen saaren jälkeen käännyimme suoraan itään kohti Venekaria. Siellä olisi tupa ja muutenkin hyvät olosuhteet pitää lounastauko. Oli ylitettävä veneväylä. Aallot saivat taas vauhtia etelän suunnasta, ja olisi varmaankin ollut viisasta koukata Venekarin eteläpäähän vähän kauempaa etelästä, koska aallot puskivat meitä koko ajan pohjoiseen. Pääsimme kuitenkin kunnialla rantautumispaikalle. Saarella oli moottorivene ja sen omistaja, joka ystävällisesti otti molemmat kajakit vastaan.

Venekarin rannassa.

Olimme 1,5 tunnissa meloneet 4,3 kilometriä. Oli taas taivaallista päästä kävelemään! Laitoimme ruuat tulille. Nuotiopaikka oli rantakalliolla aivan vesirajassa. Moottoriveneellä tullut porukka oli kerännyt saaresta sieniä. Meillä oli jäljellä enää puolen tunnin melonta takaisin Konikarvoon, joten söimme urakalla eväitä pois. Venekarin tupa oli samanlainen kuin Koivukarinkin, siis yöpymiseen sopiva autiotupa, vaikka esimerkiksi Luontoon.fi-sivustolla puhutaan päivätuvasta.

Venekarin autiotupa.

Venekarilta lähtiessä maali tuntui ruumiin kolotuksista huolimatta tulevan liian pian. Palasimme lähtöpaikalle pienen sillan ali. Päätimme vielä käydä katsomassa Konikarvon sataman veneitä ja pikkulaivoja. Olipa ankkurissa hieno purjelaivakin! Lapsi kyseli, milloin tekisimme seuraavan melontaretken. Erään ystävän kanssa oli hiljattain puhetta siitä, miten kylvämme lapsiin erilaisia siemeniä; viemme luontoon, soittotunneille, urheilemaan. Joskus näkee vasta vuosien tai vuosikymmenten päästä, miten kylvö tuottaa hedelmää. Tässä tapauksessa tulos oli välitön.

Jälkipuinti

Aloitteleville melojille oli erinomainen ratkaisu lähteä vesille vähän kokeneempien kanssa. Saimme apua kaikissa vesille lähdöissä ja rantautumisissa. Saimme myös keskittyä suunnistamisen sijaan melomiseen. Maisemat sitä paitsi näyttävät vesiltä käsin hämmentävän erilaisilta kuin maalta! Kajakki oli näppärä väline matalissa vesissä liikkumiseen, ja kaksikko oli lapsen kanssa loistava. Takana istuvalla aikuisella on vastuu melomisesta, ja lapsi meloo, kun huvittaa - tai kun äiti käskee. Pääasia on, että homma on molempien mielestä pääsääntöisesti mukavaa. 

Rahjan saaret ovat kallioisia ja kivisiä, ja isommissa on tiheää kasvillisuutta. Telttapaikan löytäminen olisi ollut vaikeaa, ja siksi riippumatto oli erittäin hyvä varamajoite. Kajakin pakkaustilojen pienuus tosin mietityttää edelleen. Jos on mukana juomavettä, majoite ja makuupussit, vaihtovaatteet sukelluksen varalta ja ruokailutarvikkeet, niin mitä jätetään pois?

Maakravulle meri osoitti mahtinsa. Säämuutos tarkoittaa heti tuntuvaa muutosta meren käyttäytymisessä. Sääennusteita on seurattava tarkkaan ja tunnustettava oma pienuutensa luonnonvoimien edessä. Näinkin vähäisellä kokemuksella silti selvittiin tuulisenakin päivänä. Rahjan saaristo on kuulemma retkikohteena varsin hiljainen. Ihmettelen sitä, koska kaikki oli niin pitkälle mahdollistettu: Kalajoen Ladun kajakkivarasto vesillelaskupaikan ääressä, hyvät taukopaikat ja jopa autiotuvat saarissa. Heti ensimmäisillä sadoilla metreillä ympärillä avautui monimuotoinen meriluonto.