Haukankierros Nuuksion kansallispuistossa

Tuli tilaisuus bongata toinenkin pääkaupunkiseudun kansallispuistoista, kun oli asiaa Helsinkiin. Olin liikkeellä äitini kanssa ja autolla juuri siksi, että saatoimme valita lyhyesti kuvailtuna ”monimuotoisen” kotiinpaluureitin Etelä-Pohjanmaalle. Paluumatkan ensimmäinen etappi oli Nuuksio.

Nuuksion kansallispuiston alue on laaja, ja vielä laajemman tuntuiseksi sen tekevät sitä ympäröivät muut ulkoilualueet. Puiston keskeisiin osiin pääsee bussilla, ja siitä ajatuksesta ahdistuneena valitsin kohteemme merkittyjen reittien ulkopuolelta mahdollisimman syrjästä. Ajoimme mutkaista hiekkatietä Kattilajärven rantaan puiston itäosaan, missä maastokartan mukaan olisi helppo koostaa itselleen sopivan mittainen reitti pieniä järviä reunustavia polkuja pitkin. Yksi risteys oli sikäli huono valinta, että mäen alla vastassa oli huoltoauto, ja jouduin lopulta peruuttamaan kapeaa tietä hyvän matkaa takaisin risteykseen.

Yöllä ja aamulla oli satanut, mutta sää oli poutaantumassa. Jätimme auton merkitylle pysäköintialueelle ja lähdimme kävelemään ensin tietä ja sitten polkua pitkin. Nopeasti kävi ilmi, että siihen, missä kartalla meni polku, oli juuri noussut hulppea huvila. Sen pystyi onneksi kiertämään sateen jäljiltä märässä varvikossa, mutta jotenkin polun epämääräisyys ei luvannut hyvää. Suunta oli kyllä Kattilajärven rantaan, mutta samalla maasto muuttui kallioisemmaksi. Kuulin takaani mutinaa ”helpoista reiteistä”. Lopulta riski liukastua märältä, jyrkältä kalliolta järveen alkoi tuntua niin ilmeiseltä, että katsoimme parhaaksi kääntyä takaisin. Polulla mönki valtava rupikonna.

Kattilajärven rannan merkitsemätöntä reittiä.

Siirryimme suunnitelmaan B ja ajoimme auton puiston suosituimman reitin, Haukankierroksen, alkuun. Käytimme hyväksemme Haukanpesän fasiliteetit ja lähdimme kiertämään reittiä myötäpäivään. Polku oli sorastettu ja leveä ja se kulki isojen kuusien keskellä. Parkkipaikoilla oli kyllä ollut autoja, mutta polulla oli rauhallista. Ehkäpä sään epävakaus piti suuret joukot vielä poissa. Alle kilometrin kävelemisen jälkeen tulimme Mustalammen padolle. Tähän asti reitti oli ollut esteetön, mutta nyt noustiin nuotiopaikalle ylös kalliolle. Pysähdyimme evästelemään, koska oli jo nälkä ja koska muuta rakennettua taukopaikkaa ei reitillä enää tulisi. Tungettelevia lokkeja ja varpusia on kyllä nähty ennenkin, mutta kesy peipponen oli uusi tuttavuus.

Nuotiopaikka kalliolla Mustalammen rannalla.

Mustalampi.

Matkaa jatkettuamme meitä vastaan tuli porukka, josta vähän huolestuneena kysyttiin, olivatko nuotiopaikat olleet kovin kansoitettuja. Mustalammen rannassa saattaa kauniin kesäpäivän mittaan viettää taukoa 1000-2000 kävijää, mutta me olimme kyllä syöneet eväämme kaksin. Mustalammelta polku jatkui edelleen kestävöitynä mutta kapeampana ja luonnonmukaisempana. Nousimme ylös kalliolle, josta oli näkymää Haukkalammelle. Reitin loppupuolella käveltiin vielä uudelleen hyvän matkaa komean kalliojyrkänteen partaalla.

Haukankierros on merkitty sinisin salmiakkikuvioin.

Ei ihme, että Haukankierros on Nuuksion suosituin reitti. Sillä on mittaa vajaa 4 km, ja se kulkee koko ajan melko vanhassa metsässä, jossa maisemaan tuovat variaatiota kalliot ja pienet järvet. Nousuja ja laskuja toki on, mutta mielestäni reitin luokittelu vaativaksi on silti yliampuvaa. Seniorikansalaisen kanssa kuljimme kahdesta parkkipaikasta kauimmaiselta 4,6 km matkaa rauhallista vauhtia noin 1,5 tuntia. Reittiä olisi ollut helppo jatkaa suoraan Haukankierrokselta vaikkapa parin kilometrin Nahkiaispolulle tai Punarinnan kierrokselle. Meidän retkemme kuitenkin kruunasi lounas Suomen luontokeskus Haltian mykistävän hienossa arkkitehtuurissa ja sen isoista ikkunoista avautuvassa maisemassa.

Pääkaupunkiseudullakin siis pääsee halutessaan syvälle metsään. Ehkä sinne kauneimpina kesäpäivinä täytyy mennä tuhansien muiden kanssa, mutta Nuuksion kansallispuisto on joka tapauksessa laajuudessaan ja kauneudessaan vaikuttava.