Kurikan Nuijapolku

Tämän kesän tavoitteenani on ollut ajaa Ilmajoen rajan tuntumaan sijoittuva Nuijapolku-reitistö maastopyörällä. Reitistön nimi muistuttaa talonpoikaiskapinasta, joka Pohjanmaalla puhkesi 1500-luvun lopussa. Nuijapolulta on yhteys Ilkanpolulle, jota pitkin pääsee metsiä pitkin Ilmajoelle ja Seinäjoelle.

Virallinen Nuijapolku-kartta Kurikan kaupungin internet-sivuilta.

Ensimmäisellä lenkillä olin ajatellut ajaa rengasmatkan kauimmaisia reittivaihtoehtoja pitkin ja koluta myöhemmin pari-kolme polkua, jotka jäivät välille. Lähdin liikkeelle Postitien kolmostien puoleisesta päästä. Kun olin ajanut polkua pari kilometriä enkä kerta kaikkiaan löytänyt Rajakallion ylittävää ”huonokulkuista polkua”, aloin aavistella, että projekti saattaa vaatia enemmän kuin pari lenkkiä. Nyt neljän lenkin jälkeen on ajamatta tai muutoin kulkematta enää kaksi haasteellista pätkää, joten rohkenen ruveta analysoimaan.


Nuijapolun vahvuudet

Iso osa Nuijapolku-reitistöstä on hyväkuntoisia polkuja ja metsäteitä. Elleivät ne ole maastopyörän mentäviä, niin ainakin niitä on hyvä vaeltaa kävellen. Nuijapolku-reittejä ja muita alueella kulkevia polkuja yhdistelemällä saa lenkistä sen mittaisen kuin haluaa, sen kuntoisilla poluilla kuin haluaa. Reitillä on paljon komeita metsiä ja kallioita ja Etelä-Pohjanmaaksi sangen suuria korkeusvaihteluita. Laavuja ja muita taukopaikkoja reitillä on useita. Geokätköilijän taivallus ei käy pitkästyttäväksi, sillä kätköjä on tuhkatiheään.

Leevin kodan seutuvilta.

Nuijapolun heikkoudet

Nuijapolun virallinen kartta ei ole ajan tasalla eikä siitä voi varmuudella päätellä, minkä tasoisia polut oikeasti ovat. Kaikkia reittiin kuuluvia polkuja ei enää edes ole tai ne ovat pahoin vesoittuneet. Reittiä säännöllisesti merkkaavia tolppia on paikoin hyvin, mutta paikoin ne ovat piilossa. Viittoja on ja ei ole. Niistä osaa on uusittu, mutta osa on lahoamispisteessä. Yksin niiden ja tolppien varaan ei suunnistamistaan voi jättää, vaan mukana täytyy olla kartta. Erityisesti risteyksissä on oltava tarkkana, että jatkaa oikeaan suuntaan — viittaa kun ei aina ole tai se palvelee vain toiseen suuntaan kulkevia. Reitti kulkee talousmetsissä, ja hakkuut voivat muuttaa maisemia yhtäkkiä rajusti.

Nuijapolku-kartasta

Ellei ole hyvin suunnistushenkinen, niin huonokulkuiset polut, jotka on merkitty karttaan pisteviivalla, lienee paras unohtaa kokonaan. Niin minäkin unohdin ensimmäisen yritykseni perusteella. Niitä lukuun ottamatta kartassa alavasemmalla on mukavia polkuja ja teitä Meskaasentielle asti (tie, joka kartalla vasemmalta Postitieltä kulkee Meskaiskylään). Rajakallion pisteviivapolulta louhokselle menevä polku on kivikkoisuudessaan vähän hankalaa ajaa, mutta kävellen se on mainio ja tarjoaa näköaloja Salonkylään päin.

Samelin majalta.

Meskaasentieltä Poikarämäkän kodalle päin tarvitaan luonteen lujuutta, sillä vastassa on heinikkoa, kurakkoa, koivupusikkoa, katoavaa polkua sekä pusikkoon ansiokkaasti maastoutuva kota. Lelluharjun suuntaan täytyy mennä pellonreunaa pitkin, mutta pellon jälkeen alkavat taas autollakin ajettavat metsätiet. Ihan Latvaharjuun asti ei autolla pääse laskettelemaan, koska loppupuolella on pätkä pitkospuita, mutta maastopyörällä pääsee hyvin. Latvaharju on Kärrymiehen ohella oiva lähtöpaikka reitille.

Morajärveltä Pikku-Santavuorelle.

Morajärven laavulla on hyvät olosuhteet evästaukoon ja tulisteluun. Siitä Pikku-Santavuorelle on kapean ja louhikkoisen polun takia haastava mennä pyörällä, mutta kävelyreittinä se on varmasti mainio. Polunpätkällä on myös pitkospuita, jotka näin syksyn tullen ovat liukkaita. Alhaalla T-risteyksestä voi jatkaa vasemmalle Ilkanpolulle ja Ilmajoen puolelle, oikealle palata takaisin Kurikkaan. Polku on mukavaa ajettavaa.

Meskaisvuorella.

Jos kaipaisin erämaahenkistä vaellettavaa, etsisin sitä varmasti Meskaisvuoren kapeilta poluilta. Nuijapoluksi merkityt ovat pyörälle haastavia. Meskaisvuoren ”itähuipulla” kulkevaa 0,8 km mittaista polunpätkää en ole edes yrittänyt ajaa, kun heti eteläisessä risteyksessä on ollut vastassa luonnon muovaama maauimala. Poikarämäkältä lähtevä 1,2 km mittainen pätkä on kyllä todella komeaa metsää mutta itäpäästään kallioista ja hankalaa ajaa. Nuo polut ovat parhaimmillaan jalkaisin kuljettaessa, kun huomio ei mene kiviin koliseviin polkimiin. Maastopyörällä on sen sijaan hyvä ajaa sitä karttaan merkittyä pohjois-eteläsuuntaista polkua, joka ei ole Nuijapolkua.

Leevin kota.

Leevin kota on Nuijapolun taukopaikoista laadukkain ja sinne on hyvä polku. Autollakin pääsee Salonkylän kautta melkein perille asti. Muutoin Pienennevanmaan ympäristöä tekisi mieli nimittää Nuijapolun heikoimmaksi lenkiksi. On hyvä huomata, että kun pellon itä- ja pohjoispuolella kartassa ei näy polkua, sitä ei sitten todella ole. Merkintöjen vähäisyydestä huolimatta reitti kyllä löytyy, kun uskoo niin, mutta vaikea sitä on suositella.

Pienennevanmaa.

Haaste

Eniten Nuijapolku kaipaisi kulkijoita. Niin polut pysyisivät auki. Kulkijoille alueesta saisi helpommin lähestyttävän päivittämällä kartan ja merkinnät maastoon. Polkujen parannustakaan ei lopulta tarvittaisi kuin parin kilometrin matkalle Poikarämäkällä ja Pienennevanmaan laidalla, jos ”huonokulkuiset polut” unohdettaisiin uudelta kartalta. Mahdollisuudet tässä reitistössä on vaikka mihin. Maastopyöräilijöille alue tarjoaa kanta-Kurikan parasta, eikä vähiten siksi, että väylä on auki Seinäjoelle asti.

Leevin kodan kaivo.