Kanuunakallio Kristiinankaupungissa

Vaasan ja Porin puoliväliin sijoittuva Kristiinankaupunki on yksi suosikkikohteistani kesällä. Olen jo parikymmentä vuotta tehnyt joka kesä retken Kristiinankaupunkiin, melkein aina äitini kanssa. Nykyisin mukana on kolmaskin sukupolvi. Kohteet, joissa päiväretkellä käymme, vaihtelevat vähän elämänvaiheen mukaan: A. Talaksen kauppa, kenkäkauppa, Ulrika Eleonoran kirkko,  uimaranta, ehkä lounas Jungman-ravintolassa merenrannassa, leirintäalueen jäätelökioski hervottoman suurine annoksineen. Tärkeintä on aina nauttia kaksikielisen pittoreskin puutalokaupungin merellisestä tunnelmasta.

 

Tämän ja viime kesän tärkein kohteemme Kristiinankaupungissa on ollut Kanuunakallio, jota kaupunkilaiset eivät itse liiemmin mainosta. Pukinsaaren leirintäalueelta jatketaan eteenpäin Skatantietä senkin jälkeen, kun usko jo loppuu. Viimein tulee T-risteys, josta käännytään vasemmalle ja ajetaan retkeilyalueen parkkipaikalle asti. Jo parkkialueelta lähtevät portaat viestittävät, että lastenrattaita on turha kasata. Polkua ja pitkoksia ei kuitenkaan tarvitse mennä pitkästikään, kun näköalapaikan viitta johdattaa upeille, sileille kallioille, joilta on laaja näkymä avomerelle. Lähietäisyydeltä löytyy pari nuotiopaikkaa ja laavu. Krimin sodan aikana 1800-luvun puolessa välissä Kanuunakalliolla oli signaaliasema, jonka kautta saatiin tiedotettua kaupunkiin, jos tuhoa kylvävät englantilaiset tai ranskalaiset sotalaivat lähestyivät (http://www.visitkristinestad.fi/assets/1/Uploads/KRS-Kesalehti-24-s-fi-2016-1.pdf).

Ensimmäinen visiittimme Kanuunakalliolla on jäänyt kangastelemaan mieleeni suorastaan epätodellisena kesäillan idyllinä. Olimme liikkeellä lämpimänä, tuulettomana kesäiltana. Levitimme lämpimälle kalliolle ilta-aurinkoon viltin, jolla köllöttelimme vauvan kanssa, kun isompi lapsi teki tutkimuksiaan lähistöllä. Söimme eväitä ja katselimme hyväntuulisia, enimmäkseen vieraita kieliä puhuvia ihmisiä ja merta.

 

Tälläkin kertaa oli aurinkoista ja melko lämmintä, mutta kylmä tuuli pyyhki kallioita niin, että etsimme evästelyä varten suojaisamman paikan kauempaa kivikkoisemmasta osasta rantaa. Kuusivuotias olisi loikkinut kallioilla iltaan asti, mutta taaperomme ”itte, itte” -vaihe ja olematon itsesuojeluvaisto tekivät aikuisten osan työlääksi. Kanuunakallio houkuttaisi leiriytymään paikalle ainoastaan hyvän kirjan ja kirjoitusvälineiden kanssa — mutta kaikki aikanaan!