Iso-Kakkori Karijoella

Karijoen korkein kohta Iso-Kakkori kohoaa eteläpohjalaisittain näyttävästi 145 korkeuteen - siis niin näyttävästi kuin nyt mikään lakeuksilla kohoaa. Iso-Kakkori on nykyisin osa Lauhanvuori-Hämeenkangas Geoparkia ja yli 70 km mittaista Muinaisvuorten reitistöä, joka on viitoitettu Karijoen ja Teuvan alueelle. 

Vähälumisen talven jälkeen kevät on tullut aikaisin, ja aurinkoiset päivät ovat kuivattaneet maaston. Auton lämpömittari näytti + 13 astetta, kun teimme matkaa reitin lähtöpisteeseen. Muistelin, että Karijoella olisi kunnon viitta Iso-Kakkorille, mutta ei sitä kyllä siinä Luovankyläntien risteyksessä ollut, josta käännyin. Myöhemmin tien varressa oli selkeä Geopark-viitta, eikä ollut epäselvää, mikä oli virallinen lähtöpaikka: metsästysseuran maja osoitteessa Luovankyläntie 202. Luvassa oli yhteensä 4 km patikointi aurinkoisessa kevätsäässä.

Reitti on huolellisesti merkitty.

Reitti alkoi metsätienä talousmetsässä enkä ennakkotietojen valossa odottanut siltä paljonkaan. Lyhyellä matkalla oli monenlaisissa kasvun vaiheissa olevia metsäpalstoja. Oli nuorta metsää, taimikkoa, kunnon kuusikkoa - ja laaja hakkuuaukio. Tuuli osui tielle yllättävän kylmästi. Minkähänlainen vuoren toiselta puolelta lähtevä hankalampi reitti olisi?

Tästä polttopuut mukaan!

Polkua ylös vuorelle.

Kun olimme kävelleet 1,5 km, viitta osoitti vasemmalle kivikkoiselle polulle. Risteyksessä oli kaksi isoa laatikollista halkoja retkeläisille. Ei tarvinnut kävellä ylämäkeen kauaakaan, kun hakkuiden ansiosta paljastui näköalaa taaksemme monen kilometrin päähän. Metsää silmän kantamattomiin! Auringosta nauttinut sisilisko kahahti pakoon, kun tömistelimme sen lähelle. Metsittyneen louhikon ylle oli rakennettu pitkospuut. Infotaulut kertoivat luonnosta, jääkauden jäljistä ja Iso-Kakkorilta käsipelillä louhituista kivistä. Karijoella 1900-luvun alussa toimineen kirkkoherran kerrottiin ansioituneen kivisiltojen suunnittelussa. Moninaiset ovat olleet kirkon väen taidot! Iso-Kakkorilla kiven louhiminen oli päättynyt vasta 1950-luvulla tiilen ja sittemmin betonin yleistyttyä rakentamisessa.

Vuoren laella ensimmäisenä katse osui kotaan. Tätä tietoa en löytänyt etukäteen, mutta kodassa ei ole hormia eikä se myöskään pohjaltaan ole turvallinen avotulen sytyttämiseen maastopalovaroituksen aikana. Kodan lähellä on uusi metallirunkoinen näkötorni. Puut kylläkin onnistuvat peittämään näkymät. Mutta ne kalliot! Niistä olisivat nauttineet lapsemmekin, jotka suhtautuvat retkeilyyn nykyisin vähän nihkeästi. Pystyt seinämät ja louhitut portaikot olivat vaikuttavia ja maisemat hienot. Tuuli ei osunut lainkaan vuorenlaen eteläpäähän, jonne perustimme eväsleirin. Villapaita jouti pian pehmikkeeksi pään alle. Peipponen lauloi, kun paistattelimme päivää 1900 miljoonaa vuotta vanhalla peruskalliolla.

Paluumatkalla huomasin, että metsätien varsi oli ”miinoitettu” geokätköillä; etsimme niistä pari. Kävelymatka ei ollut erityinen, mutta vaikka Etelä-Pohjanmaalla on paljon muitakin selkeästi maastosta kohoavia kallionnyppylöitä, ”vuoria”, niin Iso-Kakkori on ehdottomasti komeimmasta päästä. Ehkäpä pitää ottaa asiaksi kulkea muitakin osia Muinaisvuorten reitistöstä!