Riisin rietas Posiolla

Ruskaretkemme majapaikassa tarkkailtiin sääennusteita silmä kovana. Selkein sää näytti osuvan viimeiselle retkipäivälle, ja siihen ajoitettiin retki Riisitunturille Posion puolelle. Aamu valkeni aurinkoisena, ja odotukset olivat korkealla. Puiden ruskaa olimme nähneet Oulangan kansallispuiston jokivarsilla, mutta olisiko ylempänä tunturissa myös maaruskaa? Viime talvena perheen kanssa tekemälläni retkellä emme nähneet tunturista sumussa kerrassaan mitään, joten olisi joka tapauksessa mielenkiintoista nähdä, millaiseen ympäristöön Riisitunturi sijoittuu.

Parkkipaikalla oli aamupäivällä jo paljon autoja, mutta paikka minibussillemme löytyi helposti. Kävelyreitti kulki suoraan Riisitunturin huipulle. Juuri ja juuri maltoimme hidastaa tapionpöydän eli leveyttä pituuden sijaan kasvaneen kuusen kohdalla. Kun puurajan yläpuolella huomasi katsoa taakseen, avautui mykistävä näkymä valtavalle Kitkajärvelle. Oli melkein kuin olisi katsellut Kolilta alas Pieliselle! 

Tapionpöytä.

Maisemaa Kitkajärven suuntaan.

Riisitunturi kohoaa 465 metriä merenpinnan yläpuolelle. Autolla oli tultu jo aika ylös, ja niinpä laskeutuminen Riisin rietas -reittiä alas suolaaksoon tuntui hämmästyttävän pitkältä. Nousu oli lämmittänyt kehon niin, että rohkeimmat olivat sulloneet takin reppuun. Laskeutuessa kävi kuitenkin sen verran tuuli, että paksumpi vaatekerros oli taas tarpeen. Lopulta ylitimme pienen Riisijoen ja pääsimme noin 3,5 kilometrin taivalluksen jälkeen Uudenlammen laavulle ensimmäisen evästauon viettoon.

Laskeutuminen Riisitunturilta.

Riisijoki.

Laavun jälkeen reitti nousi Riisisuon toiselle puolelle Nuolivaaran rinteelle. Siellä se oli: kaunein, hehkuvin, värikkäin ruska, minkä ikinä olen nähnyt! Oranssin eri sävyjen muodostamalle pohjalle piirtyi vaaleanpunaisia ja violetteja varvikkoja. Seuraavassa kohdassa oranssi jäi vähemmälle ja vaihtui punaiseen, keltaiseen ja vihreään. Mustikat ja variksenmarjat loivat maastoon tummansinisiä ja mustia yksityiskohtia. Pysähdyimme yhä uudestaan ikuistamaan näkymiä puhelimen kameralla. Yritimme tallentaa huumaavan värien ilotulituksen verkkokalvoillemme ja hengittää tuoksut voimaksi pimenevään syksyyn, maistaa viimeisten mustikoiden makeuden. Mikä värikylpy!

Osa porukasta kulki kaukana edellämme, ja olimme kiusallisen tietoisia siitä, että yhteiset makkarapaketit olivat meillä. Ehkä toiset jo istuivat Soilun laavulla nuuhkien ringissä pelkkää yhteistä sinappituubia? Yritimme saada askeliimme vauhtia, vaikka ei olisi malttanut. Vielä piti pysähtyä ihastelemaan heinikkoisen Riisisuon niittylatoa. 

Soilun laavulle noustessa olimme tulleet kulkeneeksi Pikku Riisitunturin rinnettä pitkälle ylös. Kukin oli saanut laavulla makkaransa, ja porukan ensimmäiset mennä viuhtoivat jo näkymättömissä. Vielä saimme ihastella maisemaa alas Riisisuolle ja hetken päästä huipulta Kitkajärvellekin. Näkyvyys oli edelleen erinomainen, vaikka päivän mittaan taivaalle olikin kerääntynyt pilviä.

Maisemaa Riisisuon puolelle.

Riisitunturin ehdottomiin nähtävyyksiin kuuluu Ikkunalampi, jonka takia Riisin rietas -reitiltä piti tehdä 300 metrin pisto Riisin rääpäsy -reitille. Näkymä lammelle ja sen yli oli mykistävä. Taivas heijastui veden kalvosta, ja kaukana alhaalla välkkyi Kitkajärvi. Miten ihmeessä lampi pysyy siinä, missä se on? Katselimme hiljaa. Tämä jos mikä oli pyhyyden kokemus.

Ikkunalampi Riisitunturin rinteessä.

Viimeiset pari kilometriä kuljettiin vauhdikkaasti alamäkeen. Matkaa tuli Ikkunalammen piston kera 11,5 kilometriä, ja kävelemiseen meni tauot pois luettuna 3,5 tuntia. Riisin rietas sai monipuolisuudessaan seurueeltamme vuolaat kehut! Vaikka nousua ja laskua riitti, loivapiirteinen reitti oli nautintoa alusta loppuun.