Päiväkahvit Pyhä-Häkin kansallispuistossa

Hidas kotiinpaluu kolmen sukupolven kesäreissulta Itä-Suomesta jätti mahdollisuuden kansallispuistovierailulle. Päivä oli sateinen, mutta sääennusteen mukaan pilven reuna kulkisi niin, että Pyhä-Häkin kansallispuistossa Saarijärvellä ei sataisi. Kansallispuistossa on eri mittaisia päiväretkeläiselle sopivia rengasreittejä, mutta jos reissuaan laajentaa kansallispuiston ulkopuolelle, jää maakuntauraa vaellettavaksi useammaksi päiväksi.

Lapset eivät olleet järin innostuneita luontoretkestä, mutta minkäs teet, jos kuski ajaa polun päähän parkkiin ja kaappaa eväsrepun mukaansa. Sen verran tunsin perillisiäni kohtaan armoa, että 6,8 km mittaisen Kotajärven polun sijaan tuunasin meille vähän lyhyemmän reitin. Tavoitteenamme oli kävellä ensin 1,5 km matka Kotajärvelle, missä olisi nuotiopaikka ja muut fasiliteetit. Sieltä palaisimme takaisin päin Mastomäen polun rengasreitille.

Sää oli pilvipoutainen mutta sen verran tuulinen, että hyttysiä oli vain vähän. Leveä sorapolku lähti komeaan kuusimetsään. Pian laskeuduttiin lyhyeksi matkaksi pitkospuureitille suolle, jossa suovillat vielä kukkivat. Mummi esitteli 8-vuotiaalle kihokkia. Vaihto suolta takaisin metsään kävi muutamalla askeleella. Ihailimme isoja kilpikaarnaisia mäntyjä. Puolessa tunnissa olimme Kotajärvellä, vaikka emme pitäneet kiirettä. Siellä oli nuotiopaikan lisäksi käymälärakennus, iso keittokatos ja laituri. Pieneltä järveltä tuuli kylmästi, joten hakeuduimme katoksen suojiin syömään eväitä.

 

Kotajärven rannassa.

 

Kotajärveltä palasimme samaa reittiä Mastomäen polun risteykseen. Siitä oransseilla maalitäplillä puihin merkitty kapea neulaspolku kuljetti meitä kohti puiston tärkeitä nähtävyyksiä, ”vanhaa isoa puuta” ja ”uutta isoa puuta”. Matkaa oli vain 1,5 km, mutta nuoremmalta lapselta meinasi vallan loppua into. Hyttysiäkin oli, kun tuuli ei osunut kaikin paikoin reitille. Juuria oli sen verran, että täytyi olla joka askeleella tarkkana. Välillä jäimme ihmettelemään etusormeani pidempää ukkoetanaa, joka myös pyrki polkua pitkin eteenpäin.

Lopulta tulimme risteykseen. Teimme piston parin sadan metrin päähän ”vanhalle isolle puulle”, joka tarkoitti lähes 500 vuotta elänyttä mäntyä, joka nyt oli jo kelottunut. Kaksi ihmistä ylettyi juuri ja juuri tarttumaan toisiaan käsistä puun ympärillä. Reitin viimeisen osuuden varteen jäi hieman nuorempi ”uusi iso puu”, joka oli yhä vahvasti elossa. Eivätkä karttaan merkityt puujättiläiset olleet ainoat lajityyppinsä edustajat; arviolta 1600-1700-luvulta asti kasvaneita, monet tulipalot kestäneitä mäntyjä oli metsässä monia.

"Vanha iso puu" 1500-luvulta.

"Uusi iso puu" 1600-luvulta.

Jaloittelullemme tuli mittaa melkein viisi kilometriä. Parasta reitillä oli vanha metsä, jollaisessa on tilaisuus kävellä vain harvoin.