Korouoma Posiolla

Talviloma alkoi ja kauniit pakkaspäivät vaihtuivat vesisateeseen. Etelä-Pohjanmaa siirtyi kevääseen, mutta me pääsimme pitkittämään talvea Posiolle. Säässä ei ollut kehumista sielläkään, mutta olipa lunta. Koko reissun pääasiallinen tarkoitus oli päästä näkemään Korouoman isot jääputoukset. Posio oli hiljainen. Turisteja oli niin vähän, että kaupan kassakin tuijotti meitä epämiellyttävän pitkään. Niinpä oli yllätys, että Korouoman parkkipaikka oli niin täynnä autoja, että jouduimme hetken odottamaan saadaksemme auton parkkiin. Linja-autojakin oli neljä! Mistä nämä kaikki olivat tulleet?

Tiettävästi ainoa paikka, joka Posiolla vuokraa Korouoman jäisellä reitillä tarvittavia liukuesteitä kenkiin, on reitin alussa oleva Eräkahvila. Riittäisiköhän meille mitään? Sympaattisessa kahvilassa meitä palveltiin leveällä paikallismurteella. Lapset saivat kuin saivatkin simppelit nastat päkiöitten alle, ja meille aikuisille kaivettiin viimeiset kunnon ketjuviritelmät, jotka pureutuvat jäähän kuin veitset. Lapset ampaisivat autossa vietetyn päivän jälkeen onnellisina viiden kilometrin mittaiselle Koronjää-reitille.

Korouoman Eräkahvila.

Myötäpäivään kuljettava reitti alkoi vanhana savotta-aikaisena hevostienä kanjonin reunalla. Pian oli mahdollisuus käydä Hannunkallion näköalapaikalla. Pisto jyrkänteen reunalle antoi esimakua jyrkistä, jäisistä mäistä, joilla liukuesteet tulivat tosiaankin tarpeeseen. Kalliolta oli huikeat näkymät kanjoniin ja yhdelle jääputouksista. Pääsimme parahiksi näkemään, kun jääkiipeilijä nousi jäätynyttä vesiputousta päättäväisesti ylöspäin.

 

Hannunkallion näköalapaikka.

Jonkin matkan päässä reitti johti alas kanjonin pohjalle. Kiljahduksista päätellen laskeutumistyylit jyrkällä, jäisellä polulla ja sen vierillä olivat monenlaiset. Niin lapset kuin aikuisetkin näyttivät etsivän parasta pyllymäkireittiä alas. Liukuesteet kengissään saattoi valita myös varovaisen laskeutumisen kävellen. Kanjonin pohjalla oli väkeä. Joka toinen porukka vaikutti puhuvan saksaa, joka toinen ranskaa. Me suomalaiset olimme kirkkaasti vähemmistö. Alhaalla ilma oli kosteaa, jopa höyryistä, vaikka puro oli jäässä. Puut olivat suojasäästä huolimatta valkoisena jääkiteistä. Olimme saapuneet ihmeelliseen satumetsään! Jääputouksista reitille osui ensimmäisenä Jaska Jokunen, jolla olimme kauempaa nähneet jääkiipeilijän. Hän näytti päässeen turvallisesti ylös toverinsa luo ja aloitteli jo laskeutumista.

 

Jääkiipeilijä Jaska Jokusella.

Pidimme evästauon ensimmäisen putouksen juurella. Ranskaa puhuva isä ja poika seurasivat jääkiipeilijöiden liikkeitä. Hautasin tarpeeni täydellisen ranskan puhumiseen, keräsin rohkeuteni ja säikytin heidät liittymällä keskusteluun. Selvisi, että he olivat Pariisin läheltä ja viettivät nyt muutaman päivän Suomessa. Evästauon jälkeen lapset ampaisivat taas matkaan. Lumihangen päällä oli jääkerros, ja heidän lempihuvikseen muodostui irrottaa siitä paloja ja heittää pirstaleiksi kauemmas jääkannen päälle. Pian tulimme toisen jääputouksen, Mammutin, kohdalle. Se oli häikäisevän sininen - puhdasta lähdevettä.

Mammutti.

Reitin kolmas putous oli Korouoman suurin, Ruskea virta. Sen juurella oli paljon samanlaisiin talvihaalareihin pukeutunutta porukkaa ja kova meteli. Nuoret miehet kiipesivät jääputoukselle varoituskylteistä huolimatta. Nuori nainen istui maassa ja söi antaumuksella lunta. Oli siinä lapsille selittämistä! Ohitimme paikan aika nopeasti.

Ruskea virta.

 

Jäljellä oli pitkä ja hapokas nousu Eräkahvilalle. Siellä kävi ilmi, että ulkomaalaisia turisteja tuodaan Rovaniemeltä bussilasteittain. Ruskean virran porukka oli Israelista. Kahvilan myyntipäivän päätteeksi tein hyvät kaupat muutamasta kakkupalasta, joita nautiskellen palauduimme mökillä kertaillen retken kohokohtia.