Maastopyörällä Laitasaaren polulla

Harmaa marraskuun päivä. Kävimme viikonloppuna lasten kanssa katsomassa elokuvan Niko ja myrskyporojen arvoitus. Siinä porojen piti revontulissa lentää silmät kiinni, sillä silmien avaaminen aiheutti sen, että joutui kohtaamaan päänsä sisällä ryöpyn itseä pahiten lyttääviä tilanteita ja keskusteluita. Samantyyppisellä idealla Narnia-sarjan Kaspianin matka maailman ääriin -elokuvassa on saari, jolla pelkojensa ajatteleminen saattaa ne toteen saman tien. Hämärä marraskuun aamu pani miettimään metsään lähtemistä kaksi kertaa. Vai eikö muka loppusyksyn usvainen harmaus voisi toimia tismalleen samoin kuin Niko-elokuvan revontulet tai Narnian Dark Island?

Tein eväät ja lastasin maastopyörän autonperään. Suunta oli Kurikan ja Kauhajoen rajalle Autionmaan ja Laitasaaren poluille. Kiinnosti tietää, onko ulkoilukartalla näkyvä 13 kilometrin mittainen Laitasaaren polku löydettävissä maastosta ja ajettavissa. Laitasaaren maastot ylipäänsä ovat hiekkapohjaisia ja siten kuivia ja helppoja ajaa. Pysäköin auton Kurikan puolelle Autionmaantien varteen Suomen Ladun Kurikan paikallisyhdistys Paulapieksujen majan tienhaaraan.

 

Jostakin syystä olen viehtynyt kulkemaan reittejä vastapäivään; siispä lähdin nytkin polulle, joka lähti Kiuasvuorta kohti. Kapean metsäpolun lahot ja liukkaat sillat olivat pyörän kanssa jonkinlaista keskittymistä vaativia, mutta pian tultiin leveämmille, hiekkapohjaisille urille. Kiuasvuorella olisi mukava laavu, mutta sinne vievälle kivikkoiselle polulle ei huvittanut lähteä pyörällä. Pian Kiuasvuoren polun risteyksen jälkeen tultiin isompaan risteykseen, jossa oli viittoja. Toista reittiä Laitasaareen olisi kolme ja toista neljä kilometriä. Mutta kumpi oli se nimenomainen Laitasaaren polku, jonka halusin testata?

 

Reitillä joutui tarkastelemaan karttaa moneen otteeseen, koska metsäteitä ja polkuja risteilee alueella paljon. Viittoja kyllä oli kiitettävästi, mutta Laitasaaren polkua ei ollut omana reittinään merkitty maastoon. Maastopyöräillessä ei viitsi kaivaa puhelinta kovin usein käteen, ja siksi hurautin parissa kohtaa iloisesti risteyksen ohi. Matkan varrelle jäi monenlaista metsää ja hakkuuaukiota. Suppilovahveroitakin bongasin, mutta en vielä alkumatkasta halunnut jumittua niitä poimimaan. Reitti oli joko mönkijällä ajettavaa, leveähköä baanaa tai metsätietä.

Laitasaaren hiihtomajan pihassa pidin lounastauon. Olin ajanut reilun kahdeksan kilometriä. Reippailun aikaansaamat endorfiinit olivat suojanneet päivän lohduttomalta harmaudelta, mutta tauolla ehdin havainnoida ympäristöä koko marraskuisessa surkeudessaan. Kylmäkin ehti tulla. Jatkoin nopeasti matkaa arvellen tonnikalapastan pelastavan loppumatkan. Tosin edessä näytti kartan mukaan olevan fyysisesti - siksi ehkä myös henkisesti - haastavin osuus, joka kartalla näytti soiselta. Oliko pakko?

Reitti oli Etelä-Pohjanmaan mittakaavassa kumpuillut mukavasti. Hiihtomajaltakin lähtiessä edessä oli nousua ennen olettamaani suopätkää. Hiekkatiellä oli hevosen jälkiä, kauriin jälkiä, hirven jälkiä ja tarkemmin määrittelemättömiä isoja koiraeläimen jälkiä. Mäen päälle päästyäni totesin ihmetyksekseni, että reitti näyttikin jatkuvan sen toisella puolella kuusimetsän keskellä kovapintaisena ja melko leveänä, ei toki autoilukelpoisena mutta mitä parhaimpana maastopyöräreittinä. Matka menikin myötämaahan niin hujahtaen, että päästelin ensin Autionmaahan risteävän polun ohi.

Paulapieksujen varaustupa Autionmaassa.

Kurikan puolella ajettiin kauniissa jäkälikössä Pitkämönluoman tuntumassa. Tein parin sadan metrin piston Paulapieksujen varaustuvalle. Tauolle ei varsinaisesti ollut tarvetta, mutta kävin asioikseni etsimässä alueelta geokätkön. Loppumatka tarjosi vielä toisen (!) lyhyen pätkän kapeaa ”single trackia” ennen kuin tultiin takaisin jäiselle Autionmaantielle.

Harharetkien kera mittariini kertyi 15 kilometriä. En tiedä, miksi reitti on merkitty karttaan noin kuin se on, kun maastosta ei kuitenkaan voi päätellä, missä se kulkee, eikä se noilla polkuvalinnoilla tarjoa mitään sen erityisempää kuin muunlaisilla valinnoilla. Minulle reitti oli kuitenkin teknisessä helppoudessaan maastopyörällä hyvä, sujuva ja mukava.