Lasten kanssa Katikan kanjonissa

Sosiaalisessa mediassa on viime aikoina tullut niin usein vastaan kuvia Katikan kanjonista Kauhajoelta, että terästäydyin kauniina kevätpäivänä itsekin ja pakkasin autoon eväät ja lapset. Olin käynyt ihailemassa suurten kuusten keskellä syvällä kanjonissa virtaavaa luomaa viimeksi toistakymmentä vuotta sitten. Silloin se oli ”kätketty helmi”, lähinnä paikallisten tuntema poikkeus eteläpohjalaisessa peltomaisemassa.

Vuonna 2010 Katikan kanjoni liitettiin osaksi Kauhaneva-Pohjankankaan kansallispuistoa. Viime vuosien aikana sitä on kehitetty retkeilyalueena. Aluetta on viitoitettu ja sinne on merkattu kahden kilometrin mittainen Katikan kierros. Viime vuonna sinne rakennettiin laavu ja portaita. Hieno luontokohde on nyt aiempaa helpommin saavutettavissa, minkä johdosta alueen kävijämäärät ovat lisääntyneet.

Tavoitteenani oli kiertää nyt 9- ja 4-vuotiaiden lasten kanssa Katikan kierros, jota ei ollut olemassa, kun viimeksi kävin. Polku erkani vanhalta metsätieltä luomaa kohti metsään. Veden kohina voimistui, ja pian aukeni huikea näkymä alhaalle kanjonin pohjalle. Laskeutuminen oli jyrkkä, ja sateen jäljiltä kostea maa oli vähän liukas. Vedenkestävät, nilkkaa tukevat vaelluskengät olivat loistava valinta!

Kivinen luoma oli yhtä viehättävä kuin ennenkin, ja lapset viihtyivät sen äärellä pitkään. Ylhäällä näkyi uusi laavu, joka palatessamme olisi eväspaikkamme. Hiljakseen kuljimme reittiä myötävirtaan. Silmiin pistävää oli, että maasto oli näinä vuosina kulunut reilusti. Merkitty reitti on ehdottomasti tarpeen, että polkuja ei syntyisi aivan kaikkialle ja että täkäläisessä maisemassa harvinaislaatuisen luontokohteen kasvillisuus säilyisi.

Jatkoimme luoman rantaa ”kääntöpaikkaan” asti, Kolmentuulenlakin alapuolelle. Komeimmat paikat oli ohitettu, ja seuralaiseni kuulostivat siltä, että oli parasta valita nopein reitti nuotiopaikalle ja laavulle. Se oli ylhäällä kulkeva metsätie. Puolet Katikan kierroksesta jäi siis tällä reissulla kokematta, mutta takareidet olivat sitä mieltä, että jyrkkiä rinteitä oli riittämiin tälläkin reitillä.

Laavulle saapuminen oli ihmeellinen kokemus! Saatoinpa melkein hihkua riemusta nähdessäni, miten käsittämättömän upealle paikalle kanjonin reunalle laavu oli tehty. Luoma näkyi ja kuului, ja sinne olisi päässyt läheisiä portaita pitkin suoraan. Laavussa yöpyminen on edelleen toteuttamatta, mutta ei tämäkään hassumpi paikka siihen olisi. Teimme nuotion, nautimme rauhassa eväät ja loggasimme geokätkön. Ja mikä parasta pienimmän retkeilijän kannalta, autolle oli enää pari sataa metriä.