Yöretkellä Lauhanvuoren Spitaalijärvellä

Alkukesän telttaretkestä 8-vuotiaan poikani kanssa jäi kipinä lähteä yöretkelle tänä kesänä vielä uudestaan. Vuoden päässä kangastelee kaveriporukan vaellus 8-9-vuotiaiden lasten kanssa, mikä on saanut aikaan jo hieman varusteiden päivitystä tänä kesänä. Ilmastointiteipillä korjattu rinkkani sai viikko sitten seuraajakseen anatomisen 65-litraisen Osprey Auran. Tämä oli siis erinomainen ajankohta harjoitusvaellukselle, jotta lapsikin paremmin ymmärtäisi, mihin olemme ryhtymässä.

Lähiseudulta retkikohteeksi valikoitui Lauhanvuoren kansallispuisto Kauhajoen ja Isojoen rajalla. Se on hyvässä nosteessa saatuaan juuri Unescon Geopark-statuksen toisena kansallispuistona Suomessa, ja hieman uumoilin, että muitakin kulkijoita saattaisi olla liikkeellä. Sääkin osui kohdalleen, samoin mustikka-aika. Jotta saisimme kävelemistä, tarkoituksena oli jättää auto Kivijatalle ja kävellä Spitaalijärvelle. Siellä olisi telttailualuetta tulipaikkoineen, lähteineen ja muine mukavuuksineen. Alueen kartan perusteella arvioin matkan korkeintaan neljäksi kilometriksi, mutta paikan päällä selvisi, että jo Spitaalijärvelle matkaa tulisi 4,7 km. Telttailualueelle matkaa pitäisi siitä vielä vähän jatkaa.

Tiellä oli liikennettä ja Lauhanvuoren näkötornilla autoja rivissä. Kivijatallakaan emme olleet yksin, kun autoa pysäköimme. Minkähänlainen ruuhka olisi perillä? Oli jo ilta ja retkikaverini oli valmiiksi väsynyt. Tämä pitkähkö reittivalinta ei ehkä ollut hyvä idea. Onneksi oli suklaata ja hyvä sää! Maisema vaihteli kangasmetsästä nevaan, suohon ja luoman halkomaan kuusimetsään. Yllättävän iso osa reitistä kulki pitkospuita pitkin. Paras kohta Kivijatan ja Spitaalijärven välillä on lähteikkö, jossa vesi pulppuaa useasta kohdasta hiekan läpi. Kun pulppuaminen yhdessä kohdassa loppuu, se alkaa toisessa.

Sports Trackerin mukaan Spitaalijärven telttailualueelle matkaa tuli 5,5 km, kylttien mukaan vähän vähemmän. Tullessamme keittokatoksen ympäristössä oli kuusi telttaa, eikä vielä oltu edes telttailuun tarkoitetulla alueella! Sielläkin telttoja oli, mutta hyvin mahduimme mukaan. Laitoimme teltan pystyyn ja ruoan tulille; normaali-iltana lapsi olisi ollut tähän aikaan jo unten mailla. Onneksi hän oli yöretkeilystä jo niin hyvin kuusalla, että laittoi teltan sisätilat nukkumista varten valmiiksi. Kotimme uumenista löytynyt perintöretkikeitin osoittautui paljon luotettavammaksi kuin se elämää nähnyt Trangia, jota alkukesän retkellemme lainasin. Kun tämän sytytti, se myös paloi, ja pääsimme pian nauttimaan pasta carbonaraa hyvin monimuotoisen verenimijähyönteisjoukon keskellä.

Järven rannassa oli lähde, jonka ääreen menimme auringon laskiessa tiskaamaan ja tekemään iltapesuja. Katseemme osui nyrkin kokoiseen laiskanpulskeaan rupikonnaan, jonka puuhia poika ryhtyi herkeämättä seuraamaan. Yön laskeutuessa telttakuntia oli telttailualueella 11, mutta siellä vallitsi ihana rauha. Unta odotellessa hätkähdin sitä, ettei mistään kuulunut yhtään mitään, hiljaisuudessa ainoastaan vierustoverini rauhallinen hengitys ja oman sydämeni lyönnit. Lähellä ei mene isoja teitä, ja tässä vaiheessa kesää linnut ovat jo hiljaa.

Yö oli lämmin. Aamulla keittelimme puuron nuotiopaikalla toisten retkeilijöiden seurassa. Järven mustaa pohjaa katsottuamme olimme jo hylänneet ajatuksen uimisesta, mutta eräs retkeläinen kertoi, että rannan puuroskan alla on kova hiekkapohja. Niinpä aamupalan ja tiskaamisen jälkeen palasimme rantaan uimakamppeissa ja pulahdimme ahvenia vilisevään, Spitaalijärven poikkeuksellisen happamaan veteen yhtä aikaa sen nyrkin kokoisen rupikonnan kanssa.

Paluumatkamme pääetappi oli lähteikkö, jota katsellen pidettiin evästauko. Paluu sujui lapsella huomattavasti vaivattomammin kuin meno; sitä siivitti pitkospuilla auringossa lekottelevien sisiliskojen laskeminen. Yöretki oli harjoitusvaellukseksi oikein hyvä. Kantamista oli molemmilla, ja päivämatkat olivat sellaiset, etteivät ne kovin paljon enempää lasten kanssa vaeltaessakaan ole. Plussan puolelle jäätiin, kun poika on edelleen lähdössä ensi kesän vaellusreissulle. Vieläköhän tänä kesänä osuisivat säät ja perheen vapaapäivät yhtä yöreissua varten kohdakkain?