Telttaretkellä Storsandissa
Koronapandemian takia esikoisen kanssa kahden tehtäväksi suunniteltu kaupunkireissu vaihtui telttaretkeksi. Kohde oli itsestäänselvä: Storsandin suojeltu hiekkaranta Uudessakaarlepyyssä. Vietimme siellä viime kesänä yhden hellepäivän, ja ranta oli aivan täynnä väkeä. Siksi en oikein tiennyt, mitä odottaa tältä alkukesän retkeltä. Emme olleet vielä tehneet yhteistä telttaretkeä takapihaa kauemmaksi, ja lisäksi muistin juuri ennen retkeä, etten ole koskaan itse käyttänyt trangiaa, vaikka olen sen käyttöä kyllä läheltä todistanut. Retki vaati siis hieman henkistä valmistautumista.
Kun säiden ja vapaapäivien puolesta sopiva ajankohta koitti, sangen nopeasti olivat kasassa teltta, makuupussit ja -alustat, retkimuonat, trangia ja muut tarpeelliset varusteet. Rinkka veteli viimeisiään, mutta kävelymatka ei olisi pitkä. Parin tunnin ajomatkasta viimeinen osa taitettiin Google Mapsin avulla, ja saapuessamme näky oli ihmeellinen; parkkipaikka oli tyhjä! Näkymä rannalla oli yhtä ihmeellinen. Viereisessä leirikeskuksessa oli meneillään rippileiri, mutta muuten rannalla ei ollut yhtään ketään. Ei ketään!
Periaatteessa leiriytyminen olisi varmaankin suotavaa siihen merkityillä alueilla metsän puolella, mutta me pystytimme telttamme rantahiekalle. Kerran elämässä on voitava kömpiä aamulla teltasta suoraan merimaisemaan! Poika ryntäsi sukeltelemaan ja minä aloin tutustua trangian sielunelämään ja laittaa retkiruokaa.
Illan mittaan rannassa käväisi muutamia kulkijoita, mutta alle 15 asteen lämpö ei houkutellut uimareita. Lähdimme katsomaan, pääsisikö läheiseen saareen kahlaamalla - siltä se nimittäin näytti! Matkalle osui hauskoja ”juoksuhiekkakohtia”, kaikenkokoisten lintujen jälkiä ja tietenkin maakravuille jo itsessään ihmeellisiä meren aaltoja. Särkkien välissä vettä oli korkeintaan puolisääreen, ja niinpä todellakin pääsimme saareen katsomaan lähempää joutsenia ja muita vesilintuja. Iltamyöhään teltalla pääsimme vielä näkemään, kun saareen kahlasi kauris.
Yö merenrannalla oli rauhallinen. Auringonlaskun aikaan olin vielä hereillä, koska niin oli viereinen rippileirikin, mutta auringonnousua en päässyt todistamaan. Palelin koko yön, mutta ilmatäytteinen makuualusta oli keski-ikäistyvälle luksusta. Aamulla aurinko lämmitti teltan, mutta ulkona pohjoisesta puhalsi kylmä tuuli. Oli pakko hakea autolta lisää vaatetta. Kun olimme saaneet päällemme neljännen vaatekerran, poika kysyi: ”Koska me mennään uimaan?”
Kävimme vielä toisen kerran saaressa. Hiekkarannalla näkyi muutamia lenkkeilijöitä kävellen ja pyörällä, ja he kaikki tervehtivät iloisesti. Palatessamme olimme kypsiä siirtymään lämpimään autoon, ja niinpä kokosimme leirimme kasaan. Nälkä tästä retkestä kyllä jäi! Suunnitteilla on jo uudet telttaseikkailut.
Kun säiden ja vapaapäivien puolesta sopiva ajankohta koitti, sangen nopeasti olivat kasassa teltta, makuupussit ja -alustat, retkimuonat, trangia ja muut tarpeelliset varusteet. Rinkka veteli viimeisiään, mutta kävelymatka ei olisi pitkä. Parin tunnin ajomatkasta viimeinen osa taitettiin Google Mapsin avulla, ja saapuessamme näky oli ihmeellinen; parkkipaikka oli tyhjä! Näkymä rannalla oli yhtä ihmeellinen. Viereisessä leirikeskuksessa oli meneillään rippileiri, mutta muuten rannalla ei ollut yhtään ketään. Ei ketään!
Periaatteessa leiriytyminen olisi varmaankin suotavaa siihen merkityillä alueilla metsän puolella, mutta me pystytimme telttamme rantahiekalle. Kerran elämässä on voitava kömpiä aamulla teltasta suoraan merimaisemaan! Poika ryntäsi sukeltelemaan ja minä aloin tutustua trangian sielunelämään ja laittaa retkiruokaa.
Illan mittaan rannassa käväisi muutamia kulkijoita, mutta alle 15 asteen lämpö ei houkutellut uimareita. Lähdimme katsomaan, pääsisikö läheiseen saareen kahlaamalla - siltä se nimittäin näytti! Matkalle osui hauskoja ”juoksuhiekkakohtia”, kaikenkokoisten lintujen jälkiä ja tietenkin maakravuille jo itsessään ihmeellisiä meren aaltoja. Särkkien välissä vettä oli korkeintaan puolisääreen, ja niinpä todellakin pääsimme saareen katsomaan lähempää joutsenia ja muita vesilintuja. Iltamyöhään teltalla pääsimme vielä näkemään, kun saareen kahlasi kauris.
Yö merenrannalla oli rauhallinen. Auringonlaskun aikaan olin vielä hereillä, koska niin oli viereinen rippileirikin, mutta auringonnousua en päässyt todistamaan. Palelin koko yön, mutta ilmatäytteinen makuualusta oli keski-ikäistyvälle luksusta. Aamulla aurinko lämmitti teltan, mutta ulkona pohjoisesta puhalsi kylmä tuuli. Oli pakko hakea autolta lisää vaatetta. Kun olimme saaneet päällemme neljännen vaatekerran, poika kysyi: ”Koska me mennään uimaan?”
Kommentit
Lähetä kommentti