Talvipyöräilyä Syötteellä

Uuden vuoden alettua työ on raskaasti haitannut harrastamista. Nyt lyhyemmän työajan ja alkavan kevään tullen on taas enemmän mahdollisuuksia luontoliikunnalle. Olen odottanut kuukausitolkulla talvilomaviikkoa Syötteellä, ja aivan erityisesti olen ajatuksissani valmistellut fatbike-retkeä Syötteen hyvin hoidetuilla talvibaanoilla (kartta). Kun olin huolehtinut perille lasten vaatteet ja lelut sekä omat välttämättömyystarvikkeeni, huomasin kuitenkin unohtaneeni kotiin maastopyöräillessä tarpeelliset minipumpun, monitoimityökalun ja jopa pyöräilyhousut.

Syötteellä pyöriä vuokraa Iso-Syötteen huipulla Hotelli Iso-Syötteen Bike Hotel Concept. Pyöräilyhousuja ei ollut vuokrattavana eikä myynnissä, mutta sain kolmeksi tunniksi mukaani kirkkaanpunaisen Felt DD30 -läskipyörän ja kypärän. Irrotin Feltistä etupyörän, pakkasin farmariautoon ja ajoin alas Luontokeskukselle. Sieltä aukeaa Syötteen kansallispuisto ja Metsähallituksen ylläpitämä talvireitistö. Olin ajatellut ottaa suunnaksi Ahmatuvan, koska luultavasti pitkä nousu sinne palkitsisi upeilla maisemilla ja helpolla paluumatkalla. Kartan mukaan lenkille tulisi mittaa 17 kilometriä, joten tuntivauhdin ei tarvitsisi olla huima ja ehtisin pitää evästauonkin tuvalla.

Luontokeskuksella sain pyörän näppärästi kasaan ja pääsin viilettämään juuri huollettua talvireittiä alamäkeen. Voi mitä menoa! Joku hiihtäjä huuteli, että eikö suksilla pääsisi helpommin. "Ei todellakaan", huikkasin hymy huulilla. Mutta Annintuvan tuolla puolen alkoi baana, josta oli menty hiljattain jollakin huoltovehkeellä, joka oli jättänyt jälkeensä melkoisen irtolumipöperön. Onneksi reittiä oli mennyt joku toinenkin pyöräilijä, jonka jälkeä pitkin ajoin. Ahmatuvalle päin käännyttyäni ei sitten ollutkaan enää kuin minä, Felt ja lumipöperö. Alkoi pitkä, uuvuttava nousu vaaran rinteellä.

Eteneminen oli raskasta. Pyörän 1x11-vaihteistossa ei tuntunut aina löytyvän tarpeeksi pientä välitystä, jotta olisin selvinnyt taluttamatta. Välillä pääsin parikin sataa metriä pysähtymättä, mutta lukemattomia kertoja pyörä jäi sutimaan paikalleen pehmeään lumeen. Rengaspaineen laskeminen olisi auttanut, mutta en uskaltanut tehdä sitä, kun pumppua ei ollut mukana. Välituvalle risteävä reitti oli siistiksi kammattu kuin uuteen päivään heräävä laskettelurinne. Se antoi toivoa; ei kai huoltokone voi kovin kaukana olla? Ehkä se tulee pian vastaan?

Jalat alkoivat olla maitohapoilla. Ketään ei ollut missään eikä juomista ollut tuhlattavaksi. Ympärillä huokailivat tykkylumiset kuuset. Kääntyisinkö takaisin? Katsoessani tulosuuntaan totesin, ettei loivaan alamäkeen polkeminen irtolumessa olisi mikään nautinto sekään. Korkkasin myslipatukan ja jatkoin eteenpäin. Loputtoman "tunkkaamisen" jälkeen edessä häämötti kyltti: vasemmalle Ylpiätupa, oikealle Ahmatupa. Ylpiätuvan reitti oli vastahuollettu ja koskematon, Ahmatuvalle jatkui pöperö.

Ahmatupa oli komea ja siisti. Siinä on erikseen autiotupa ja lukittu varaustupa. Autiotuvan puolella toimii nyt sesonkiaikaan pieni kahvila, ja parvella on patjat yöpyjiä varten. Sisään astuessani aikaa pyörän palautukseen oli tunti, joten tankkasin nopeasti ja palasin pyörän päälle. Matkaa oli enimmät puolet vielä jäljellä. Sain hyvästellä haaveeni kevyistä alamäistä, sillä paluureitti Rytisuon kautta oli yllättävän tasainen eikä meno siksi ollut kevyttä sielläkään. Poljettava oli koko ajan. Olin ajatellut, että poikkean Ahmakallion näköalapaikalla, jos aikaa ja voimia riittää. Ei ollut kumpaakaan.

Eteneminen helpottui hiukan, kun tulin Toraslammen reitille, sillä siinä oli ajanut läskillä joku muukin. Poljin kieli vyön alla Luontokeskusta kohti. Enää edes pari tuntia aiemmin tampattu viimeinen 1,5 kilometriä ei ollut helppo, koska kulkijoita oli ollut paljon ja reitti oli pehmennyt.

Upeita vaaramaisemia ei lopulta kovin paljon näkynyt, koska reitti oli lähinnä metsäinen. Autolle päästyä olo oli melkein kuin puolimaratonin jälkeen. Meno oli ollut enimmäkseen tuskaista tai tosi tuskaista, mutta silti olisi harmittanut, jos en olisi tullut lähteneeksi. Sports Trackerin mukaan kierrokselle tuli mittaa 18 kilometriä, ja pyöräkin tuli palautettua vain vähän myöhässä.

Jään odottamaan kesää.