Partiopolku Ikkelänjoen varressa Kauhajoella

Veri veti luontoon, mutta ei ollut ihan itsestäänselvää saada lapsista retkiseuraa. Ei kelvanneet suot, ei lähteiköt, ei tikkupullan paisto, ei sisiliskot pitkospuilla. Mutta kun yhdistyi lupaus kaura-mustikkapaistoksen hukuttamisesta vaniljakastikkeeseen ja mahdollisuus kalastukseen, sain seiskaluokkalaisesta seuraa. Siispä lähdimme Kauhajoelle tutkimaan Ikkelänjoen varressa kulkevaa 1,8 kilometrin mittaista Partiopolkua.

Ikkelänjoki.

Netissä näyttää olevan Partiopolun lähtöpaikoista vähän summittaiset tiedot. Emme nimittäin löytäneet Huuskontieltä mitään siihen viittaavaa, vaikka janareitin toisen pään piti olla siellä. Niinpä kokeilimme sitten lähestyä reittiä Ahtiaisentien kautta. Siellä oli selkeä pieni parkkipaikka ja infotaulu kalastajille. Reitti sukelsi tieltä kauniiseen kuusimetsään ja laskeutui pian jokirantaan. Täällä Kyrönjoen latvavedet virtaavat metsän keskellä.

Pysäköintialue Ahtiaisentiellä.

Reitti on merkitty kummitusheijastimin.

Poika heitteli uistinta aina välillä, kun rannassa oli sopivan avara kohta. Täältä voisi saada saaliikseen harjuksen, ehkä kirjolohenkin. Aina välillä nypimme hirvikärpäsiä itsestämme ja toisistamme. Taas on tämä aika! Vastarannalla äänimaisemaa loivat marjastajan poimuri ja Sahankyläntien liikenne. Polku kulki rannassa tai vähintään sen tuntumassa koko ajan. Oli lämmin, reilu 20 astetta, vaikka syyskuu on jo hyvässä vauhdissa.

Runsaan kilometrin käveltyämme tulimme isolle, uuden näköiselle laavulle. Ryhdyimme tulentekoon. Repussa oli kuivat puut, ja sytykkeiden vuolemisen jälkeen kuvittelin tulen syttyvän yhdellä tulitikun raapaisulla. Ja syttyihän se - ja sammui! Vuolimme sytykkeitä, revimme sanomalehteä. Tulitikut hupenivat. Jopa oli työlästä! Tunnelma kiristyi. Kun jäljellä oli enää kaksi tikkua, täytyi toden teolla ruveta keskittymään tekemiseensä. Lopulta lapsi sai tulen tarttumaan polttopuihin. 

Olen ollut siinä käsityksessä, että leivinpaperia on vaikea saada palamaan, mutta - kyllä se palaa. Kiristynyt tunnelma purkautui, kun minä pidin pihdeillä retkipaistinpannua ylhäällä ja poika puhalsi liekkejä sammuksiin. Oli tämäkin retkien retki! Ei voinut kuin nauraa. Kuin ihmeen kaupalla kahvi ja paistos kuitenkin valmistuivat.

Laavulla olleesta suunnistuskartasta ymmärsin, että reitin toinen pää ei ole Huuskontien vaan siltä haarautuvan Kuksapolun varressa. Eri nettisivuilla koordinaatit ovat kyllä oikein, mutta me suunnistimme tiennimen perusteella. Laavulta Kuksapolulle olisi ollut vielä noin 800 metriä. Reitin varrelle olisi jäänyt toinenkin laavu. Lähdimme kuitenkin savunhajusta kylliksemme saaneina takaisin autoa kohti.