Altan pyörökiviranta Storvikneset

Pahoiteltakoon heti alkuun. Kielikorvaani raastaa norjan kielen sanasta ’rullesteinfjæra’ kömpelösti suomennettu ”rullakiviranta”. Mikä ihmeen rullakivi? Jossakin tuli vastaan kuvaavampi suomennos ”pyörökiviranta”, jolla mennään tämä postaus.

Pohjois-Norjassa on muutamia merenpoukamia, jotka ovat täynnä pyöreäksi hioutuneita kiviä. Parhaimmillaan kivet ovat kauniin värikkäitä. Altasta viitisentoista kilometriä länteen Storviknesetissä on rannoista yksi. Se ei ole kaunein, mutta sinne on perheen kanssa taitettavaksi sopiva 1,4 kilometrin mittainen polku. Mitään viittoja ei maastossa ole, mutta Kerran elämässä -blogissa on riittävän hyvät ohjeet rannan löytämiseksi. Storvik-tunnelin eteläpäässä levähdysalueelta lähtee hiekkatie niemelle koilliseen. Se jatkuu metsässä hyvänä, selkeästi erottuvana polkuna. Polkuja on syntynyt useampiakin, mutta varminta on valita niistä paras.

Hyvin pian kävi selväksi, että pyörökiviranta ei ole tiedossa kuin suomalaisilla. Joka ikinen reitillä tavattu ihminen oli Suomesta. Muutama sata metriä reitin alusta oli loivaa nousua, mutta sitten alettiin laskeutua. Pyörökivirannan läheisyydessä maasto kävi haastavaksi. Vaelluskengät olivat oikea kenkävalinta, ja kädellä oli monessa kohdassa hyvä ottaa tukea puusta tai kivestä. Onneksi matka ei ollut pitkä, ja lapset olivat retkikohteesta innoissaan.

Puolen tunnin kävelyn jälkeen rantaan tullessamme siellä oli vain pari muuta porukkaa. Toki väkeä tuli ja meni koko ajan. Laskuvesi oli puolisen tuntia aikaisemmin ollut matalimmillaan, joten kiviä oli näkyvissä mahdollisimman paljon. Ja olihan niitä! Kaikki olivat pyöreämuotoisiksi hioutuneita, veden ääressä isompia ja kauempana pienempiä. Mitään väriloistoa ranta ei tarjonnut, mutta syöksyimme lumoutuneina aarteiden etsintään yhtä kaikki.

Suurimman innon laannuttua söimme rannassa iltapalaa. Aaltojen tasainen rytmi rauhoitti. Pientä haikeutta herätti se, että seuraavana päivänä oli jätettävä Norjan maisemat taakseen ja palattava helteiseen Suomeen. Katsahdin laskevan auringon suuntaan. Vuoren yli näytti vyöryvän pilvi, joka ei ollut aivan pikkuinen. Pian olisi paras lähteä.

Paluumatkalla emme heti osuneet samalle polulle, jota olimme tulleet. Eipä siinä, muutkin polut veivät oikeaan. Nousua riitti yllättävän pitkään - aivan yhtä pitkään kuin olimme tullessa laskeutuneet. Perheen iltaretkenä rannalla oli mukava käydä, vaikkei se suurempia elämyksiä tarjonnutkaan.

Storvika, jonka yläpuolella on levähdysalue.