Kurpanvuorella Ilmajoella

Lämmin kevätpäivä houkutteli perheen luontoon. Retki oli erityinen, sillä mukanamme oli ensimmäistä ja viimeistä kertaa seniorikoira, josta olisi tullut pysyvä osa perhettämme ilman uhittelevaa, reviiriään puolustavaa kollikissaamme. Päätimme lopultakin käydä tsekkaamassa Kurpanvuoren Ilmajoella. Siitä löytyi internetistä huonosti tietoa, mutta Ilmajoen kunnan tuottaman videon perusteella valikoimme lähtöpaikaksi Kalajaisjärven rannalla sijaitsevan kunnan leiri- ja kurssikeskuksen.

Maastokarttasovelluksen mukaan suorin reitti Kurpanvuorelle lähtee leveää hiihtoladun pohjaa pitkin. Noin 300 metrin päässä oli selkeä viittakin, kun latupohjalta erkani polku Kurpanvuorelle päin. Polkua oli sekoittanut metsäkone, joten seuraavaa käännöstä piti vähän arpoa, mutta kaikkiaan reitti oli melko hyvin viitoilla merkitty. Kovin kummoista luontoelämystä se ei tarjoillut ennen kuin päästiin Kurpanvuoren kuivalle, harvapuustoiselle, kallioiselle rinteelle. Polun varteen jäi vaikuttava siirtolohkare.

 

 

 

Laavulle tulimme 1,7 kilometrin kävelyn jälkeen. Yllätykseksemme siellä oli myös tukeva näkötorni! Puulato oli aivan täynnä polttopuita, ja paikka vaikutti muutenkin hyvin huolletulta. Laavu oli tehty sopimaan myös yöpymiskäyttöön.

 

 

Koska olimme liikkeellä maastopalovaroituksen aikaan, kahvit oli keitetty termospulloon jo kotona. Söimme eväät ja kapusimme näkötorniin. Se oli juuri ja juuri puiden latvojen tasalla; vähän avautui näkymiä kauemmaskin.

 

Kurpanvuorelle pääsisi polkua pitkin myös vastakkaisesta suunnasta, jolloin matkaa tulisi vain 700 metriä. Se olisi mainio retkikohde siis pienempienkin lasten kanssa. Kevät on ollut kuiva, ja me pärjäsimme lenkkareilla. Kunnolla kosteaa oli nyt oikeastaan vain yhdessä kohdassa, johon metsäkone oli uurtanut syvät jäljet. Palasimme takaisin samaa reittiä kuin olimme tulleet.

 

Kiitos retkiseurasta, Sointu!