Polkuja ja pannukahvia

Harmaa marraskuun päivä. Kävimme viikonloppuna lasten kanssa katsomassa elokuvan Niko ja myrskyporojen arvoitus. Siinä porojen piti revontulissa lentää silmät kiinni, sillä silmien avaaminen aiheutti sen, että joutui kohtaamaan päänsä sisällä ryöpyn itseä pahiten lyttääviä tilanteita ja keskusteluita. Samantyyppisellä idealla Narnia-sarjan Kaspianin matka maailman ääriin -elokuvassa on saari, jolla pelkojensa ajatteleminen saattaa ne toteen saman tien. Hämärä marraskuun aamu pani miettimään metsään lähtemistä kaksi kertaa. Vai eikö muka loppusyksyn usvainen harmaus voisi toimia tismalleen samoin kuin Niko-elokuvan revontulet tai Narnian Dark Island? Tein eväät ja lastasin maastopyörän autonperään. Suunta oli Kurikan ja Kauhajoen rajalle Autionmaan ja Laitasaaren poluille. Kiinnosti tietää, onko ulkoilukartalla näkyvä 13 kilometrin mittainen Laitasaaren polku löydettävissä maastosta ja ajettavissa. Laitasaaren maastot ylipäänsä ovat hiekkapohjaisia ja siten kuivia ja helppoja ajaa. Pysä...

Terassikierros marraskuussa herättää varmasti monenlaisia mietteitä. Lauhanvuoren kansallispuiston kontekstissa ajatus ei kuitenkaan välttämättä ole hullumpi. Kyseessä on kansallispuiston kartan mukaan 8,7 kilometrin pituinen polku, joka kulkee Lauhanvuoren muinaisilla merenrannoilla kiertäen muun muassa vuoren laen ja Spitaalijärven kautta. Muutama päivä sitten satoi ensilumi. Pian se jo sulaakin, mutta tälle päivälle riitti vielä kaunista, talvista säätä. Lauhanvuoren laella näkötornin parkkipaikalla ei ollut yhtäkään autoa, kun sinne aamupäivällä saavuin. Lähdin polulle lounas ja päiväkahvi repussani. Pää oli vilkkaan työviikon jälkeen ajatuksia täynnä. Hetkinen, mitäs tuo ääni on? Pysähtyessäni kuuntelemaan totesin, ettei lumisessa metsässä kuulunut kerrassaan yhtään mitään. Päänsisäinen meteli oli sitä vastoin mittaamaton. Lauhanvuoren viralliset reitit on merkattu hyvin. Siitä huolimatta löysin itseni pian poluttomasta pöpeliköstä, jonne jonkun toisen jäljet olivat minut johtanee...