Korven jotos I, II ja III Kurikassa

Kotinurkilla otin syyskuun projektiksi kulkea Kurikan Korvenkylän suunnalla Korven jotoksen polut. Ympyräreittejä on kolme, ja lisäksi Lohiluoman jotos hyödyntää osaksi samoja polkuja. Kartta löytyy täältä. Reiteillä kuljetaan talousmailla: eri ikäisissä metsissä ja peltojen reunoilla. Tunnelma on hyvin toisenlainen kuin paljon kulutetuilla kansallispuistoreiteillä. Vastaantulijana hirvi on todennäköisempi kuin ihminen.

Korven jotos I (4,3 km)

Ajoin aamutuimaan Mietaan hiihtokeskukselle. Oli ilahduttavaa, että latupohjia ei tarvinnut kulkea juuri nimeksikään, kun oikealle polulle pääsi melkein heti. Täytyi tosin tietää, mitä etsi; Korven jotos I:n viitta oli etuvasemmalla lammen takana.

 

Reitti teki ensin pienen kierroksen Mäkelänkalliolla ja kieppasi sitten oikealle Ylevän laavulle. Sieltä jatkoa piti vähän arpoa kartan kanssa, kunnes ymmärsin, että muovinauhat puissa liittyivät asiaan. Reitti jatkui laavun alapuolella ja kaartoi pian vasemmalle, Kalliojärven laavun kautta Kettukalliolle. ”Maisemapaikalla” kallion päällä sai olla tarkkana, että lähti seuraamaan oikeaa polkua. Kuntosalivälineistö polun varressa nosti hymyä huuleen. Jossakin kiekui kukko.

Ylevän laavu latupohjan varrella.

Kalliojärven laavu - sateen jälkeen "järvikin" löytyi.

Vatsarutistuksia tekemään?

 

Kalliolta laskeuduttiin pieni pätkä latupohjaa ja sukellettiin hakkuuaukiolle, jolla meni selvä polku. Jostakin vasemmalta kuului äänekäs räksähdys, mutta mitään ei näkynyt. Kengät kastuivat sateisen yön jälkeen. Hakkuuaukion jälkeen tultiin nuoreen mäntymetsään, jossa oli hyvä polku, mutta tähän aikaan vuodesta kulkija sai niskaansa hirvikärpäsiä. Kukko jatkoi kiekumistaan.

Pian oltiin Kallionpään laavulla. Rakennuskompleksiin kuuluu myös kota ja yksityiskäytössä oleva mökki ulkorakennuksineen. Suuntaa sai taas tarkistella kartan kanssa, mutta polku oli selvä, kun tiesi, mihin lähdetään. Polku kuitenkin tyssäsi pellon kulmaan kivikasalle. Mihin nyt? Kivikasaa oli kyllä muotoiltu rappusiksi, mutta silti seisoin kartan kanssa hyvän tovin. Kokeilin ylittää kivikasan, mutta varsinaista polkua ei löytynyt, ei liioin muovinauhoja. Kartasta saattoi päätellä, että tarkoitus oli kulkea pellon reunaa, joten tein niin - olihan siitä jäljistä päätellen mennyt koira ja hirvikin.

Kallionpään laavu.

Tästäkö?

Pellon toisessa kulmassa oli silta ojan yli, ja polku jatkui selkeänä. Pian oltiinkin Hakunin kotieläintilan nurkalla. Kiekujan kotipaikka varmistui. Reitti kääntyi Mietaan hiihtokeskuksen suuntaan ja jatkui selkeänä peltotienä. Metsän reunassa oli pätkä pitkospuita, jotka tällä säällä muistuttivat kaltevaa luistinrataa. Mielleyhtymää päätyi vahvistamaan mustelma reidessä. Polku johdatti takaisin kallioiseen mäntymetsään latupohjien keskelle. Puolukkamättäät näyttivät koskemattomilta ja sammalien seasta puski suppilovahveroita. Enkö muka lähtiessäni ajatellut, että otan edes muovipussin mukaan kaiken varalta! Nyt ei ollut mitään, mihin kerätä aarteet.

 

Korven jotos II (4,2 km)

Toisen lenkkini Korven jotoksen poluilla aloitin Hakunin kotieläintilan parkkipaikalta - muovipussi taskussa. Oli kaunis, aurinkoinen ilta. Kauempaa metsän suunnasta kuului usean koiran voimakasta haukuntaa. Oliko nyt jokin metsästysaika? Olinko tummiin vaatteisiin pukeutuneena potentiaalinen saalis? Polun houkutus oli kuitenkin ammutuksi tulemisen pelkoa vahvempi. 

En ole varma, oliko reitille tarkoitus olla parkkipaikalta polku, mutta päädyin kävelemään pellon reunaa. Kotieläintilalta päin tullessa täytyi alkuun seurata Korven jotos I:n viittaa, jotta pääsin samalle polulle, jota olin edellisellä lenkillä tullut toiseen suuntaan. Polku on kartan mukaan yhteinen I:lle ja II:lle. Epämääräinen pellonreunapätkä ja kivikasan ylitys menivät rutiinilla. Vasta Kallionpään laavulla näin Korven jotos II:n viitan.

Kallionpään kota ja kauempana laavu.

Noin kilometrin pätkä kuljettiin pääosin metsäkoneen jäljillä. Muovinauhoja ei näkynyt kovin montaa, mutta toisaalta mitään risteyksiä ei ollut. Ennen tien ylitystä oli jo jokin aika sitten tehty hakkuuaukio, jolla polku kuitenkin erottui selvästi. Pian oltiin Matin laavulla. Sieltä eteenpäin muovinauhoja taas riitti ja polku oli mukavaa ja metsä kaunista. Ajatus piti kylläkin pitää mukana, sillä polun kanssa risteili muitakin jälkiä. Vajaan kilometrin jälkeen tultiin kivisen mäen päällä sijaitsevalle Korven laavulle. Koirien haukkua kuului edelleen, mutta ainakaan näissä metsissä niitä ei ollut näkynyt. Ehkä ne olivat häkissä jonkin talon pihalla.

Kallionpään laavun ja Matin laavun välillä.

Matin laavun ja Korven laavun välillä.

Korven laavu.

Korven laavulta polkuja lähtee neljään suuntaan. Jäin laavun toisella puolella arpomaan, kumpaan suuntaan pitäisi mennä, kunnes hoksasin, ettei kumpaankaan. Kartan mukaan oli vielä yksi polku! Se löytyikin hienon viitan kera samasta suunnasta, josta olin juuri tullut. Ihailin kauniita jäkälikköjä, kunnes laskeuduin hieman soisempaan metsään. Hirvikärpäset löysivät luokseni taas. Vanhan kuusikon reunustaman ojan varressa alkoi olla merkkejä kotieläintilan rakennelmista. Tällä pätkällä polkua ei voinut sanoa erityisen miellyttäväksi, mutta pian tultiin kotieläintilan ohittavalle hyvälle ”kärrypolulle”. Olin kulkenut ympyrän. Täältä päin äsken kulkemalleni polulle olikin Korven jotos II -viitta, vaikka sen toisella puolella oli I. Olinkohan aloittanut reitin jotenkin ei-toivotusta kohdasta?

 

Korven jotos III (6,9 km)

Sateisen yön jälkeen ei tarvinnut miettiä, olisiko poluilla aamulla märkää. Olisi. Laitoin jalkaan vedenpitävät sukat, koska polkujuoksukengät päästäisivät veden läpi. Lähtöpaikaksi valikoin Korven laavun lähellä sijaitsevan ”Ailasalin”. Tämän reitin kiertäisin myötäpäivään ja katsoisin, olisiko viitoitus paremmin kohdallaan niin päin. Tällä ratkaisulla viimeiseksi jäisi sama mukava Matin laavun ja Korven laavun välinen polku, jota olin jo Korven jotos II:lla kulkenut. Ja sillä osuudella ei ollut hirvikärpäsiä!

Hakunintien toisella puolella oli selkeä viitta heinittyneelle metsätielle. Eipä aikaakaan, kun juoksutrikoot olivat polvia myöten märät. Muistelin vuosien takaisesta polkujuoksukisasta, että juuri tuo parin kilometrin osuus oli märkää ja tympeää. Nytkin syksyn harmaudessa risukossa velloi epätoivo, kengät upposivat suohon ja hirvikärpäset suhahtelivat päälle. Kanervat olivat vallanneet polkua. Jonkinlainen hymynkare nousi kuitenkin huulille, kun yhtäkkiä puussa keskellä metsää oli kiinni vanha postilaatikko, jossa luki ”Korven ala-aste”.

 

Entisen Korven koulun liepeillä päästiin kuusimetsään ja kunnon polulle. Nenään tulvi vahvoja maaseudun tuoksuja. Yllättäen polun varteen oli vähän sukuluettelon omaisesti koottu tietotauluja Vanhan testamentin tapahtumista siitä näkökulmasta, että maailman luominen olisi tapahtunut tarkalleen vuonna 4004 eKr. Mikähän tämän kreationistisen tietoiskun idea täällä metsässä oli? Polku kulki sentään kohti Juurinmäkeä, jonka rinteet olivat olleet Litorinameren rantoja - millä vuosituhannella?

Polku oli ollut selkeästi merkittyä siihen asti, että tultiin pellon reunaan. Mihin nyt? Oli kaivettava kartta esiin. Matka jatkui maatilan ohi toiselle puolelle peltoa. Siellä tultiin vielä äskeistä vakuuttavampaan kuusimetsään. Ihanaa, että tuollainen metsä saa olla vielä pystyssä! Vanhat puut huokuivat rauhaa. Pian ohitettiin lähde, jonka puhtaassa vedessä köllötteli iso rupikonna.

 

 

 

 

Kuusimetsän lähde.

Korventien ylityksen jälkeen alettiin nousta Juurinmäelle. Rantavalleista kertova tietotaulu kertoi sen olleen saari noin 9000 vuotta sitten. Mäen huipulla oli vanhan kolmiomittaustornin jäänteet. Kauniissa, kivikkoisessa mäntymetsässä oli postilaatikko, josta löytyvästä vihkosta saattoi vähän nähdä, millaisella käytöllä polku on. Tämä oli Korven jotoksen poluista selvästi vähiten kuljettu reitti, mutta nimiä oli kuitenkin kirjoitettu sulan maan aikana useita kuukaudessa.

Kolmiomittaustornin jäänteet.

 

Vielä kerran piti sukeltaa kunnon pöpelikköön ja kastella nekin vaatteet, jotka eivät vielä olleet märkiä. Vielä piti antaa kyytiä parille hirvikärpäselle. Olin kulkemassa kohti kovaa jyrinää, jonka lähteeksi paljastui metsäkone. Sen kuljettaja oli ainoa ihminen, jonka Korven jotoksen reiteillä näin. Matin laavun lähellä oli valtavasti suppilovahveroita, mutta alkoi olla sen verran nälkä, etten jäänyt murehtimaan niitä. Loppumatka oli tuttua, mukavaa polkua Korven laavulle.

 

Summa summarum

Korven jotoksen polut ovat pääsääntöisesti selkeät. Jotos I:stä ja II:sta on kuljettu melko paljon, mutta III katoaa paikoin kanerviin. Viitat ovat hyvät ja näyttävät silloin, kun niitä on, mutta kartta on välttämättömyys, jos polut eivät ole ennalta tuttuja. Ehkä onnistuin kiertämään I:n ja II:n polut toisin päin kuin ne on merkattu, koskapa myötäpäivään kiertämäni III meni merkintöjen puolesta oikein sujuvasti. Muovinauhoja on puissa paljon, erityisesti risteyskohdissa. Ainoastaan peltopätkä oli Korven jotos I:llä ja III:lla hyvin epämääräinen. Samoin II:n metsäkonepätkä vaatisi uutta merkkaamista. Laavuja on joka reitin varrella, ja osalla niistä on geokätkö. 

Minulle Korven jotoksen reittien kohokohtia olivat hiihtokeskuksen avarat kalliot (I), Korven laavun seutu (II ja III), Juurinmäki ja vanha kuusimetsä entisen Korven koulun ja Juurinmäen välissä (III). Korven jotos I ja II ovat mainioita kävelyyn, polkujuoksuun ja maastopyöräilyyn. III:lle en lähtisi pyörällä, mutta joku muu voi tietysti tykätä monimuotoisen maaston tuomista tekniikkahaasteista. Jotoksen poluilla oli olo, että ollaan todella korvessa, vaikka joitakin asutuksen ääniä kuuluukin. Karttaa katsoen pellot kuitenkin ympäröivät metsäkaistaleita joka puolelta.