Kolmen valtakunnan rajapyykki ja Tsahkaljärvi Kilpisjärvellä

Kolmen valtakunnan rajapyykki

Toisena retkipäivänä lähdimme aamusta puolen kilometrin päähän laivarantaan. Olimme varanneet meno-paluuliput Malla-laivaan, joka veisi meidät Ruotsin puolelle Koltalahteen Kolmen valtakunnan rajapyykin reitin varteen.

Matka kesti puoli tuntia. Oli hienoa katsella järveltä päin Iso-Mallaa, jonka kuvetta olimme edellispäivänä kulkeneet. Kitsiputous näkyi tunturin kyljessä selvästi. Päivä oli kaunis ja onneksi tuulettomampi kuin oli ennuste. Koltalahdessa nautimme heti alkuun päivätuvan fasiliteeteista - siis puuceesta - ja lähdimme sitten reippaasti kohti rajapyykkiä. Aikaa ei olisi kovin paljon, jos mielimme ehtiä paluulaivaan. Reitti oli niin hyvä, että jotkut työnsivät siellä lastenrattaita.

Olimme jo edellispäivänä ihailleet kaukaa Norjan vuoria. Nyt ne olivat lähempänä, hain selkäevän muotoinen Bárrás näyttävimpänä. Kävelimme porukkana melko reipasta vauhtia rajapyykille; kolmen kilometrin matkaan meni melkein tunti. Siellä totesimme, että aikaa ei ole kuin pyörähtää rajapyykillä ja lähteä takaisin. Mutta oli vekkulia ylitellä valtakunnanrajoja vain muutamassa sekunnissa! 

Ikuistimme näkymät, kokosimme porukan ja lähdimme puolta juoksua takaisin. Kaikilla alkoi olla huoli evästauosta, olihan kello jo yli puolen päivän. Olimmekin laivarannassa sen verran hyvissä ajoin, että ehdimme siellä hetken istahtaa. Paluumatkan taitoin poikani kanssa laivan kannella. Se oli lämpimänä syyspäivänä mainio ratkaisu! Tuuli alkoi tuntua vasta aivan matkan lopussa.

Tsahkaljärvi

Iltapäivällä suuntasimme linja-autolla Kilpisjärven luontokeskukseen, kauppaan ja Tsahkaljärven reitille. Malla-laivan yhteyshenkilö oli suositellut reittiä kierrettäväksi myötäpäivään, jolloin meillä olisi näkymä Saanalle koko ajan ja Tsahkalputous aukeaisi kauniisti eteemme. Reitti lähti kaupan takaa. Se oli niin helppokulkuinen, että vaelluskengille ei ollut tarvetta. Kilometrin mittaisen loivan nousun eli noin vartin kävelyn jälkeen tulimme upealle Tsahkalputoukselle. Takana alhaalla aukeni keltaisten koivujen takana Kilpisjärvi. 

 

Sillan toisella puolella Tsahkaljärven rannassa oli vuokrakota ja tulipaikka. Jätin muut nautiskelemaan eväistään ja pistin tennareihin vauhtia. Oli löydettävä ”se vene” ja mielellään nopeasti. Rannan reitti oli kostea ja kivinen. Ensimmäisen niemen takana vene ei vielä ollut. Aikaa ei ollut kauheasti, mutta päätin kurkata vielä seuraavan niemen taakse. Puolen kilometrin kirmaus palkitsi, ja pääsin katsomaan sosiaalisen median ryhmistä tuttua näkymää: lahonnutta puuvenettä taustallaan Saanatunturi. Jäljistä päätellen nähtävyys kiinnostaa monia muitakin. Vietin yksityisen kahvitauon ja palasin omieni pariin.

 

Kävelimme takaisin maantien varteen toista puolta jokea. Sieltä maisemat Saanalle ja joelle eivät tosiaankaan olleet kummoiset vaan jäivät koivujen peittoon. Bussi odotti meitä luontokeskuksella.