Kitsiputous Kilpisjärvellä

Joskus pääsee työnkin puolesta reissuun! Viime viikolla retkeilimme isolla porukalla Kilpisjärvellä. Säät suosivat ja ruska oli niin kaunis, mitä se kuivan ja kuuman kesän jälkeen voi olla. Majoituimme Helsingin yliopiston omistamalla Kilpisjärven biologisella asemalla muutama kilometri keskustasta pohjoiseen.

Maisema biologisen aseman rannasta.

 

Ensimmäinen retkemme suuntautui Mallan luonnonpuistoon Kitsiputoukselle. Lähtöpisteeseen olisi voinut kävelläkin majapaikasta, mutta siirryimme tuon parin kilometrin matkan linja-autolla. Heti reitin alussa meille tarjoiltiin uskomattoman kaunista syksyistä maisemaa pohjoiseen Siilasjärvelle ja sen taakse Suomen ja Norjan välisen rajan tuntureille. Jäin koronatoipilaana letkan hännille katsomaan, että kaikki pysyvät mukana.

 

Reitin alku oli luulot pois ottavaa nousua Mallatunturien väliseen satulaan. Jonon viimeisten kanssa kertailimme, mitä luonnonpuisto oikein tarkoittaa. Polulta ei saa poistua, kun ideana on suojella herkkää tunturiluontoa. Saavutimme valtavan, keskeltä haljenneen siirtolohkareen, jonka kohdalta erkani polku Pikku-Mallalle. Pitkä nousu oli lämmittänyt kehon.

Olen nähnyt Lappia paljon ja monelta kantilta, mutta täytyy sanoa, että Kilpisjärven maisemien keskellä mykistyin. Miten Suomessa voi olla tällaistakin! Miten vaikuttavat ovat maisemat suurtunturien keskellä! Aurinko paistoi, mutta tuuli oli niin kova, että Mallalammille päästyämme ylle oli etsittävä tuulenpitävä takki. Olimme evästauon tarpeessa; sitä osa taisi viettää tuulelta suojassa Lapin sodan aikaisessa juoksuhaudassa. 

 

Osa Mallan luonnonpuiston ja koko Kilpisjärven viehätystä on käsin kosketeltava sotahistoria. Jatkoimme loivasti nousujohteista reittiä Iso-Mallan kallioseinämän viereen. Siellä reitille jäi entisöity saksalaisten korsu. Vähän kauempana oli toinen, räjäytetty. Karut on olleet oltavat. 

Pian korsujen jälkeen tultiin haastavimmalle osuudelle: rakkakivikkoon jyrkässä rinteessä. Näytti siltä, että kivet olisi jo kauan sitten aseteltu niin, että parasta reittiä ei tarvitsisi arpoa. Sitten tulimmekin Kitsiputoukselle. Olin vähän jännittänyt, virtaisiko siellä kuivan kesän jälkeen mitään, mutta putous näytti juuri siltä kuin näkemissäni kuvissa. Koko komeus ylhäältä kalliolta alas Harrisaivoon ja Kilpisjärveen oli paratiisimainen. Istuimme alas evästauolle. Oli nautiskelun aika.

 

Olimme kuluttaneet viiden kilometrin tulomatkaan rauhallisella vauhdilla 2,5 tuntia. Laskuvoittoinen paluu samaa reittiä oli nopeampi. Nopeimmat ottivat etumatkaa ja kävivät huiputtamassa Pikku-Mallan. Siilaskosken sillalla juuri ennen parkkipaikkaa pääsimme vielä ihailemaan kärpän temmellystä rantakivillä.