Pohjoisen poluilla 1/4: Yöretkellä Rokuan kansallispuistossa

Tämän kesän pohjoisen reissulla oli tarkoitus katsella sellaisia Pohjois-Pohjanmaan, Kainuun ja Etelä-Lapin paikkoja, joissa ei "ikinä" ehdi pysähtyä. Se, että yritin päästä perheen kanssa matkaan suuremmitta suunnitelmitta, tarkoitti sitä, että suunnitelmia kehkeytyi vähitellen kaksin kappalein ja niiden päälle vielä sään ja seuralaisten tarpeitten mukainen kolmas. Yhä jäivät kokematta mm. Korouoma ja Riisitunturi, mutta seuraavissa blogikirjoituksissa käväistään sentään Rokualla, Hepokönkäällä, Hossassa ja Sallassa.

Sääennusteet reissumme ajalle näyttivät siltä, että sadetta oli siedettävä. Onneksi teltan ja riippumaton tarpin säänkestävyys testattiin jo Repovedellä alkukuusta! Taivas oli harmaa, kun saavuimme Rokuan kansallispuistossa Pitkäjärven parkkipaikalle myöhään iltapäivällä. Vaihdoimme sateen kestävää vaatetta päälle ja lähdimme 800 metrin taipaleelle järven rantaan. Jääkausi oli kohdellut maastoa lempeästi. Hiekka muodosti loivasti kumpuilevia pintoja, joiden päällä kasvoi mäntyjä ja valkoista jäkälää. Suppien pohjat olivat kirkkaan vihreitä ja reheväkasvuisia.

Vehreä suppa.

Kävelymatka oli niin lyhyt, että kukaan ei ehtinyt vielä tuskastua matkantekoon. Pitkäjärven rannassa meitä odotti avokota, käymälä ja puuvaja. Kodassa oli joku, mutta telttoja ei ollut pystyssä yhtäkään. Valitsimme paikkamme vähän syrjästä läheltä rantaa. Virittelimme teltan ja riippumaton ja aloimme tehdä ruokaa.

Pitkäjärven rantaa.

Illalla lähdin vielä kiertämään järveltä laskien 3,3 kilometrin mittaisen Pookinpolun, joka vei Pookivaaralle ja sen vanhalle palovartiotornille. Maasto jatkui kumpuilevana myös vaaran rinteillä. Nousu oli aika tiukka, ja päätin jatkaa sitä torniin asti, vaikka tikkaat olivat jyrkät. Tornin ritilärakenne näkyi läpi alas asti ja aiheutti pientä heikotusta, vaikka en korkeanpaikankammoa itselläni myönnäkään. Paikalla ei ollut ristin sielua. Oli siis paras olla huolellinen.

Pookinpolulla.

 

Hätäjärvi.

Näkymää Pookivaaran tornista.

 

Tornista näkyi raskaat sadepilvet Oulujärven puolella. Hetken fiilisteltyäni lähdin kiireen vilkkaa takaisin leiriin, että ehtisin ennen sadetta. Kuljin jonkin verran maastopyöräreiteillä ja niiden yli. Pinnanmuodot tarjoavat maastopyöräilijälle Rokualla haastetta, mutta polut näyttivät muuten todella helpoilta. Pitkäjärven rannassa erotin vastarannalta keltaisen takin; poikani seisoi odottamassa. Telttakuntia oli ilmestynyt pari lisää.

Yöstä tuli hyvin sateinen. Rinkat olimme onneksi jättäneet kotaan. Yö oli lämmin, mutta iloitsin joka tapauksessa riippumaton alle tulevasta lämmittävästä alushuovasta, jonka ehdin saada ennen reissun alkua. Aamulla oli haastavaa pitää kamppeet kuivina, kun purimme leiriä. Teltta ja riippumaton tarppi olivat tietenkin märät. Takkini oli tällä kertaa roikkunut tarpin alla hyttysverkon kiinnitysnarun päällä - ja toiminut nähtävästi tippalukkona. No, päällä se kuivui nopeasti. Kävelimme autolle ja jatkoimme kohti Puolankaa. Pessimismipäivät sopisivat tihkusateeseen paremmin kuin hyvin.