Navettavuori Jalasjärvellä

Tänään oli sopiva tilaisuus pakata kolme sukupolvea autoon ja suunnata nokka kohti Kurikan etelärajaa ja Navettavuorta. Sitä on useampikin paikallinen suositellut, kun on perheemme retkeilytaipumuksesta kuullut. Kurikassa oli kaunis poutapäivä, mutta etelässä taivas näytti olevan yhtä laajaa ukkospilveä. Ajoimme kolmostietä Koskuelle ja lähdimme Yli-Vallia kohti. Käännyimme Kihniölle, ja tie ylitti pian rautatien. Heti sen jälkeen oli tien vasemmalla puolella sopiva levike auton pysäköintiin. Matkaa Kurikan keskustasta tuli viitisenkymmentä kilometriä.

 

Navettavuorta kohti lähti hyvä traktorin tai maastoautonkin mentävä tieura. Sadepilvet pysyttelivät juuri ja juuri Peräseinäjoen ja Kihniön puolella, mutta maa oli märkä. Pian tie haarautui, ja kuulemma molempia haaroja pitkin pääsisi samaan paikkaan. Valitsimme sen, joka näytti menevän suoraan vuoren laelle. Voimakas humina paljasti, että pian vuoren editse suhahtaisi juna. Maasto oli kaunista jäkälikköä ja mustikkavarvikkoa. Pian näimme ensimmäisen ison kivenlohkareen, jonka alla oli luola. Lapset innostuivat!

 

Vuoren laakea laki oli yllättävä. Isot tasasivuiset siirtolohkareet muodostivat luolia enemmänkin, mutta ei siinä kaikki. Lohkareiden takana levittäytyi laaja tasainen alue, jota reunusti toiselta puolelta aivan pystyreunainen kallio. Piti jo tarkistaa googlaamalla, onko vuorelta louhittu kiviä vaikkapa talojen kivijalkoihin, mutta mitään sellaista ei selvinnyt. Sen sijaan kävi ilmi, että Navettavuori on vanhoja suomalaisten pyhiä paikkoja. Sitä on käytetty kyläläisten kokoontumispaikkana; se on ollut sopiva paikka niin pääsiäisvalakioille, piirileikeille kuin hengellisille tilaisuuksillekin.

 

Mitään rakennettua taukopaikkaa Navettavuorella ei ole, mutta löysimme muutaman kuivan kiven, joille saatoimme istahtaa evästauolle. Matkaa vuoren laelle kertyi autolta vain 700 metriä. Paikka on siis helposti saavutettavissa esimerkiksi pienten lasten kanssa.